Miksi ihmeessä julkaisitte näin synkän singlen juuri nyt? Haastattelussa Maustetytöt

Maustetytöt esitteli tänään uuden singlensä Tee se itse. Parisuhdeväkivallasta, itsetuhoisuudesta ja mielenterveysongelmista kertova biisi ei ole helpointa kesähittiainesta. Aki Nuopponen kysyi Kaisa Karjalaiselta laulun taustoista.
12.6.2020 10:20

Ulkona paistaa aurinko, kesä on ihanimmillaan ja eletään aikaa, jolloin julkaistaan paljon tarttuvia kesähittejä.

Hittiainesta on myös Maustetyttöjen toista albumia ennakoiva, tänään julkaistu single Tee se itse. Ei kuitenkaan ihan sillä tavalla kuin kesähittien kepeydessä on tapana. Maustetyttöjen melankolinen, lähes lakoninen soundi on vahvasti läsnä, ja Kaisa Karjalainen laulaa kappaleessa perheväkivallasta ja itsetuhoisuudesta rauhallisen toteavasti.

Kaisa, miksi julkaisitte Tee se itse -kappaleen kaltaisen, lähestulkoon inhorealistisen laulun juuri nyt?

– Sinkkua valitessa painoi se, että aika monissa uusissa biiseissä oli pakkasta, näpit jäässä tai jotain muuta vastaavaa, joten Tee se itse oli tekstillisesti ainakin… vähän sopivampi juuri tähän kohtaan vuotta, Kaisa kertoo.

Aiheena perheväkivalta ja sen vaikutus ihmisen mielenterveyteen on jotain sellaista, mistä pyritään puhumaan yhä avoimemmin, mutta se on yhä monella tapaa vaiettu asia, jonka olemassaoloa eivät kaikki halua hyväksyä.

Miten päädyit kirjoittamaan näin kirpeästä aiheesta, joka saattaa koskettaa hyvinkin viiltävästi useita kuulijoita?

– En kyllä osaa edes sanoa, mistä se tuli… Se on ihan fiktiivinen tarina itsetuhoisuudesta ja parisuhdeväkivallasta, mutta kyllähän tästä aiheesta näkee ja kuulee puhuttavan valitettavan paljon, joten ehkä se on pelkällä läsnäolollaan kiemurrellut alitajuntaan ja sitä kautta myös musiikkiin.

”Minä ymmärrän” on jotain sellaista, mitä mieleltään verrattain terve ihminen saattaa sanoa masentuneelle tai itsetuhoiselle ihmiselle, vaikkei sellaista mielentilaa voi mitenkään ymmärtää, ellei sitä ole kokenut itse.

Pystytkö itse samaistumaan siihen tunnetilaan, mikä ihmisellä voi olla, kun hän ei enää halua olla?

– En usko että pystyn, tai että kukaan sellainen pystyy, joka ei ole itse käynyt siinä paikassa, Kaisa sanoo.

– Jos minulla itselläni on ollut todella paha mieli, minua on tavallaan lohduttanut se ajatus, että täältä pääsee pois, jos sitä oikeasti haluaa, mutta yhtä nopeasti olen ymmärtänyt, etten halua pois täältä.

Kappaleen musiikkivideon lopussa ruutuun vierähtää keskusteluapua tarjoavan Kriisipuhelimen numero, 09 2525 0111. Kriisipuhelin on ympäri vuorokauden toimiva palvelu, johon voi soittaa nimettömänä ja luottamuksellisesti. Puhelimessa vastaavat kriisityön ammattilaiset sekä koulutetut vapaaehtoiset ympäri Suomea.

Mitä sinulle merkitsee se, että suomalaisesta yhteiskunnasta löytyy tällaista apua niille, jotka sitä todella tarvitsevat?

– Kyllä se on hyvä, jos apua on saatavilla ihan tasapuolisesti ja kaikille. Mielestäni on aika surullista, että monilla ei ole ketään läheistä jolle voisi edes soittaa. Näkemisestä puhumattakaan. Mutta se on ihan silkkaa todellisuutta.

Sävellyksenä Tee se itse alleviivaa Maustetyttöjen vahvuuksia. Se vaikuttaa aluksi kylmältä, lähes elottomalta kappaleelta, jonka rivien välissä pilkistelee kuitenkin toivoa, ja sen melodiat jäävät kertasoitosta pyörimään mieleen.

Moni kokee melankolisen musiikin masentavaksi. Yhtä moni taas voimaannuttavaksi. Miten musiikki vaikuttaa sinuun?

– Tykkään siitä, jos teksti saa minut samaistumaan siihen. Voi olla, että yksi ainoa kappale saa tuntemaan, että tässä maailmassa on joku muukin, joka ymmärtää juuri minua.

– Se on yksi syy minkä takia kirjoitan musiikkia. Toivon että joku voi samaistua minun kirjoittamaani musiikkiin, ja se aiheuttaa heille samanlaisia tuntemuksia.

Maustetyttöjen ensimmäinen albumi Kaikki tiet vievät Peltolaan ilmestyi viime vuonna, ja varsinkin Tein kai lottorivini väärin -kappale nosti sanoituksillaan jopa pienen kohun. Kaikilla tuntui muutenkin olevan mielipide Maustetytöistä.

Jännittääkö uuden musiikin julkaiseminen vielä? Vai tuleeko siihen liittyviä kommentteja juuri luettua?

– Tottakai aina toivoo, että yleisö tykkää, mutta ei tässä mitään hirveätä jännitystä ole päällä, Kaisa sanoo tyynesti.

– On ylipäänsä kiva päästä julkaisemaan uutta musiikkia pitkästä aikaa. Edellisestä singlestä on jo yli puoli vuotta.

– En silti ihan hirveästi seuraa kommentointia jälkikäteen. Varsinkaan netissä ja somessa. Olen huomannut, että on ehkä parempi, jos kommentteja ei katsele ollenkaan.

Mitä voimme odottaa tulevalta toiselta Maustetytöt-albumilta? Vai kannattaako odottaa mitään ihan tiettyä?

– Sitä on vaikea itse sanoa, kun katson tätä musiikkia niin sisäpuolelta, mutta…

– Se on samojen ihmisten kirjoittama ja esittämä pop-albumi kuin ensimmäinen levymmekin. Olen kyllä ihan tyytyväinen siihen, mutta sen enempää on vaikeaa sanoa itse.

– Sen verran se ainakin eroaa edellisestä, että tuottaja on vaihtunut ja tehdään levy eri paikassa. Levy on äänitetty Suomenlinnan studiossa Kalifornia-Keken kanssa.

Maustetyttöjen toinen albumi ilmestyy vuoden 2020 loppuun mennessä.

Maustetytöt soittaa tänään perjantaina Tampereen G Livelabissa Tee se itse -singlen julkkarikeikan 70 ihmisen yleisölle, ja keikka myös streamataan. Aiemmin tänä vuonna Maustetytöt streamasi keikan myös ilman yleisöä.

Millaista on päästä soittamaan pitkästä aikaa ihmisten eteen kaiken tämän eristyksen jälkeen?

– Täysin tyhjälle salille soittaminen oli aika… kummallista. Yksi sellainen tehtiin, ja kyllä sen eron kyllä huomasi nopeasti. Se oli todella outoa, eikä siinä päässyt millään siihen samaan live-fiilikseen.

– Eli on kyllä tosi kiva päästä soittamaan pitkästä aikaa, ja vähän oikeastaan jännittääkin, koska ollaan soitettu viimeksi yleisölle maaliskuun puolessavälissä.

Tee se itse löytyy myös Soundin Parasta juuri nyt -soittolistalta.

Teksti: Aki Nuopponen

Lisää luettavaa