”Isäni kautta olen oppinut kuuntelemaan musiikkia tosi laajasti” – Mirella listaa elämänsä soundit

Artikkeli on julkaistu Soundissa 1/25. Elämäni soundit -palstan toimittaa Elli Muurikainen.
10.3.2025 18:40

Viime marraskuussa debyyttialbuminsa julkaisseen Mirellan nousukiito on ollut poikkeuksellisen jyrkkä. 19-vuotiaan laulajan levytysura käynnistyi Sua sattuu -singlellä lokakuussa 2023, ja Timanttei-sinkku nosti popparin suureen tietoisuuteen vain muutamaa kuukautta myöhemmin. Tiktokissa jättihitiksi muodostunut biisi oli ylivoimaisesti vuoden 2024 striimatuin kotimainen kappale. Kunpa oisin kertonut -esikoislevy puolestaan nousi listaykköseksi ja teki historiaa julkaisupäivänsä striimauslukemilla. 

– Vuosi oli ihan uskomaton. Kaikki on tapahtunut niin nopeasti! On mieletöntä, että olen päässyt julkaisemaan musiikkiani. Se on aina ollut mun suurin unelma ja mulle kaikkein tärkeintä, ei se, mitä musiikin ympärillä tapahtuu. Välillä multa kysellään, miltä julkisuus tuntuu ja miten se on muuttanut asioita. Niin pitkään kuin en itse anna sen vaikuttaa muhun, se ei muuta mitään. Mun elämä on edelleen aika tavallista enkä mä tee tästä mitenkään isoa juttua, iloinen Mirella kertoo. 

– Kappaleita esittäessä mulle on tärkeää, että osaan tulkita ne oikein. Musiikissa täytyy olla tunnetta, ja koko jutun ydin on siinä, että voi koskettaa kuulijaa. Tarinat ja aiheet, joista laulan, ovat mun omasta elämästä tai ajatuksista. Haluan olla alusta asti mukana tekemässä biisejä, sillä silloin tiedän tasan tarkkaan, mitä oon milläkin sanalla tarkoittanut. 

– Rakastan melodioita, ja mulle on tärkeää vaikuttaa niissäkin, jotta biisit kuulostaa multa. Mitä enemmän oon itse mukana, sitä enemmän mulle tulee fiilis, että voin kutsua niitä mun biiseiksi. Totta kai mukana on aina tuottajaa ja kirjoittajaa, eli studiolla saattaa olla kolmekin henkilöä tekemässä kappaletta. 

– Mulla on isot odotukset kevätrundia kohtaan. Jännittää nähdä, millaista siitä tulee festareihin verrattuna, kun keikoilla on lähes pelkästään mun kuuntelijoita. Kesä menee keikkabussissa asustellessa. Jatkan varmasti aika samaan malliin kuin tähänkin asti, eli tiedossa on paljon musiikkia ja tanssia!

***

PYSÄYTTÄVÄ LEVYMUISTO
Whitney Houston
I’m Your Baby Tonight (1990) 

All the Man that I Need -kappale pelotti mua pienenä niin, että alkoi lähes itkettää, koska siinä on niin paljon tunnetta ja tulkintaa. Biisin myötä koin ekaa kertaa, miten musiikki voi herkistää ja herättää vahvoja tunteita.

***

SUPERHYVÄ POPLEVY
Ariana Grande
Dangerous Woman (2016) 

– Oon fanittanut Arianaa ihan siitä lähtien, kun häneltä tuli eka iso sinkku. Tämä levy on mulle hänen tuotannostaan ehkä isoin lemppari ja nimibiisi se, jota oon kuunnellut eniten. Kaikki biisit ovat ihan sairaan hyviä! 

***

VAHVOJA LAPSUUSMUISTOJA
Irina
Liiba laaba (2007) 

– Tämä taisi olla mun ihan ensimmäinen cd-levy, ja kuuntelin sitä ehkä liikaakin! Rakastin sitä yli kaiken ja lauleskelin kaikkia sen biisejä. Meillä on paljon kotivideoita, joilla vedän Pokkaa ja muita ihan muutaman vuoden iässä. 

***

MUN JA PIKKUVELJENI JUTTU
Michael Jackson
Thriller (1982) 

– Michael on inspiroinut mua hurjasti sekä laulun että tanssin osalta, mutta ennen kaikkea levy tuo mieleen pikkuveljeni. Varsinkin lapsina fiilistelimme ja esiinnyimme yhdessä Michaelin biisien tahtiin! 

***

LEVY JOKA ON INSPIROINUT MINUA LAULAJANA
Jippu
Kuka teki minusta tän naisen (2008) 

– Jippu on ollut mulle yksi iso inspiroija – ei pelkästään laulamisen vaan myös tulkitsemisen saralla. Hän laulaa ja esiintyy aina tosi tunteikkaasti, ja kaikki biisit tällä levyllä on tosi kauniita. 

***

LEVY JOHON AINA PALAAN
Tate McRae
Think Later (2023) 

– Tämä on ehkä viime vuoden eniten kuuntelemani albumi. Jotenkin en väsy siihen yhtään, vaikka olen kuunnellut sitä tosi paljon ja tunnen kaikki biisit läpikotaisin. Tosi hyvä ja inspiroiva poplevy! 

***

LEVY JOKA EDUSTAA MUSIIKKIMAKUNI MONIPUOLISUUTTA
Yanni
Tribute (1997) 

– Isäni kautta olen oppinut kuuntelemaan musiikkia tosi laajasti. Vaikka rakastan ja teen poppia, en uppoudu siihen täysin vaan ymmärrän muitakin genrejä. Tämä levy on tosi kaunista ja siistiä instrumentaalimusiikkia. 

***

YKSI MONISTA ISÄNI ESITTELEMISTÄ LEVYISTÄ
Pat Meheny
Secret Story (1992) 

– Tämäkin on instrumentaalista musiikkia. Rakastin pienenä sitä, ettei ollut laulua ja pystyin itse laulamaan musiikin päälle ja keksimään omat sanat. Se oli tosi hyvää harjoitusta, ja levy on yhä mielestäni tosi hieno.