Nuoret ja raikkaat: Vuosikatsaus 2016

Tulevaisuuden tekijöille omistettu juttusarja esitteli päättyvän vuoden aikana kaikkiaan 47 lupaavaa artistia ja yhtyettä.
28.12.2016 20:15

Nuoria, raikkaita ja rakastuttavia. Sellaisia artisteja ja yhtyeitä maassamme on monia, etkä ehkä ole koskaan kuullutkaan heistä. Vielä.

Vaan nytpä olet.

Vuoden 2016 helmikuussa käynnistynyt, Soundin netissä viikoittain pyörivä Nuoret ja raikkaat -sarja on tähänastisen taipaleensa aikana nostanut parrasvaloihin 47 nuorta ja kunnianhimoista tekijää kotimaisen rockin, popin, stonerin, ambientin ja bluesin saralta, reunamilta ja tuolta puolen. Tässä kohden onkin sopiva hetki nostaa malja kaikille tulevaisuuden toivoille ja muistella samalla hieman menneitä.

Muun muassa kaikkiin heihin saimme tutustua nyt jo viimeisiään vetelevänä vuonna:

Ella Lymi

”Itse tykkään tosi paljon vanhasta musasta, kuten Ray Charlesista, Etta Jamesista ja ennen kaikkea ihan mun ykkönen on Amy Winehouse. Koitan musiikissani ammentaa sellasesta soul-maailmasta sävyjä mukaan.” –Ella Lymi (Nuoret ja raikkaat, osa 1 / 4.2.2016)

The Gadwalls

”Tarinamme sankari on tavannut edellisenä iltana elämänsä naisen ja seuraavana aamuna intoilee asiasta. Biisi kertoo siitä, kuinka tavallinen tarina voi tietyllä hetkellä tuntua maailman tärkeimmältä.Henrik Vuoksenmaa (Nuoret ja raikkaat, osa 2 / 16.2.2016)

Bändimuotoisen The Gadwallsin tarina tuli päätökseensä kesäkuussa 2016. Tätä nykyä The Gadwalls jatkaa basisti Vuoksenmaan sooloprojektina.

The Acts

”Taidearvon nostamiseksi veistimme kappaleelle itse myös videon. Muhkea budjetti korvattiin kovalla työllä: kamerajalustana toimi milloin auton katto, milloin roskapönttö, mutta lopputuloksesta saatiin kuin saatiinkin näyttävä.” Elias Muusavi (Nuoret ja raikkaat, osa 9 / 30.3.2016)

Matti

”Hokema alkoi saada yhtäkkiä lihaa luidensa ympärille, kun olin lenkillä tai jossain. Kotiin päästyäni siirsin sitten lähes valmiin mielikuvan paperille talteen reilussa tunnissa.” Matti (Nuoret ja raikkaat, osa 12 / 12.4.2016)

Nelli Milan

”Tuskailen, kun kaikki on jatkuvan muutoksen alla, eikä omaa paikkaa ole vielä löytynyt. Kaaos sekä ahdistaa että viehättää.” Nelli Milan (Nuoret ja raikkaat, osa 14 / 3.5.2016)

Kolkontaival

”Rytmiryhmän suorituksesta mulla on ainakin ollut tunne, että pinnallisen hallinnan alle on ladattu kompuroivan taistelun energiaa krapulaisen rytmihäiriön hengessä.” Jyri Mikkilä (Nuoret ja raikkaat, osa 24 / 13.7.2016)

Involvers

”Halusimme olla kärsivällisiä tuotantopuolella, kääntää kaikki kivet ennen julkaisemista.” Tuomas Blomberg & Teemu Tyyskä (Nuoret ja raikkaat, osa 28 / 8.8.2016)

Watery

”Siellä täällä saattaa olla kuultavissa meikän suurimman vaikuttajan, Tom Morellon, inspiroimia kitarajuttuja.” –Arttu Hurme (Nuoret ja raikkaat, osa 30 / 24.8.2016)

Kesäloma

”Bändi on yli vuosikymmenen kestäneen hengailun tuotos. Kaveriporukkamme löysi nykyisen muotonsa jo joskus vaippaiässä.” Panu Mattila (Nuoret ja raikkaat, osa 33 / 14.9.2016)

Somehow Jo!

”Videosta yritettiin tehdä mahdollisimman perus soittovideo rock ’n’ roll -meiningillä. Ei kuitenkaan osattu pitää asioita yksinkertaisina ja loppupeleissä pätkästä tulikin melkoisen psykedeelistä black metal -parodiaa. Mutta ehdottomasti parempi näin. Outo biisi tarvii oudon videon.” Christian Saurén (Nuoret ja raikkaat, osa 37 / 12.10.2016)

Myllykoski

”Tätä jengiä ei saa treeneihin, jos ei oo tarkotus tehdä tulosta. Ja tulostahan tehdään.” Ville Myllykoski (Nuoret ja raikkaat, osa 42 / 16.11.2016)

Sitten Nuoret ja raikkaat -visiittinsä uusia äänitteitään ovat ehtineet julkaista ainakin Involvers, Tatenokai (osa 6 / 8.3.2016), Son Superior (osa 20 / 8.6.2016) ja Ketjupolttajat (osa 38 / 19.10.2016). Suosittelemme tutustumaan.

Kiitos jokaiselle panoksensa antaneelle haastatellulle sekä rutkasti onnea ja menestystä tulevaisuuteen, tehdään vuodesta 2017 entistäkin raikkaampi! Eero Tarmo / Soundi

Tässäpä vielä vetreä soittari välipäivien velttoiluun:

Nuoret ja raikkaat: Vuosikatsaus 2016

Kaikki Nuoret ja raikkaat -sarjan artisti- ja yhtye-esittelyt löytyvät vastaisuudessakin täältä.

Huom (edit. 29.11.2017): Nuoret ja raikkaat -sarja yhdistyi 1.12.2017 paperilehdessäkin ilmestyvän Tarkkailuluokka-sarjan kanssa. Jos sinulla on kutina siitä, kuka artisti tai mikä kokoonpano olisi syytä asettaa lähemmän Tarkkailun alle, tee hyvin ja jätä vinkkisi meille:

Hups! Emme löytäneet lomakettasi.

Lisää luettavaa