”Monster Magnet meets Notkea Rotta” – Perjantaibiisinä Huuto!: Arktinen kone

Tarkasteltavana "uhriutuneen, katkeroituneen ja itseensä käpertyvän ihmisen kuva".

Viimeisintä Huutoa. Kuva: Kim Kannussaari

Soundi.fi:n Perjantaibiisi-sarjassa nostetaan kerran viikossa esiin yksi ajankohtainen kotimainen kappale. Tänään korvissanne kaikukoon täpäkkä Huuto!

Helsinkiläinen Huuto! julkaisee tänään musiikkivideolla ryyditetyn uutuussinglensä Arktinen kone. Veisua fiilistellään myös Soundin Perjantaibiisinä.

Tiedotteessa kappaleen kuvaillaan ”rullaavan hypnoottisesti kuin taikasieniä nauttinut sarvipää pohjoisen tundralla”.

Että mikä oli? Laulaja-kitaristi Rami Helin tarkensi:

Arktinen kone käyttää angstia polttoaineenaan ja se on biisimateriaalissamme varsinainen kummajainen. Eli juuri sopiva valinta singleksi. Tämä on uhriutuneen, katkeroituneen ja itseensä käpertyvän ihmisen kuva. Netistä on tullut monelle pahoinvoivalle sellainen sairauden, ahdistusten, vihan ja angstin purkukanava. Ehkä se on jollain tavalla hyväkin asia, ei välttämättä tarvitse huutaa asioitaan alasti toreilla ennen kuin joku ottaa kopin. Susi on ovella.

Rockmusiikissa puhutaan usein kolmen soinnun biiseistä.

– Tämä on kirjaimellisesti sellainen, oikein kunnon jumitus! Biisihän on jollain kierolla tavalla sellainen Monster Magnet meets Notkea Rotta.

Arktisen kone -digisinglen b-puolina julkaistaan myös kappaleet Bobrikovin haamu ja Älä pidättele, poliisi.

Sinkun nimiviisun alta löytyvää videota on kuvattu Meksikossa ja Suomessa ilman elokuvasäätiön tukea.

– Monta kaatunutta margaritaa, spiidipäisten rynkkäripoliisien bodycheckiä ja sekalaista läheltä piti -tilannetta myöhemmin saimme tarvittavan määrän materiaalia. Kuvausten päättymistä halusimme juhlistaa kuubalaisilla, mutta kaupassa meille tarjottiinkin pussillista valkoista pulveria. Pulverit jäivät pöydälle, mutta ostimme painimaskit. Ne nähdään sitten seuraavassa videossa, Helin paljastaa.

Perjantaibiisi – Huuto!: Arktinen kone

Keikkoja Huuto! tekee lähiaikoina tähän tapaan:

6.5. Rautawaara-klubi, Kokkola
7.5. Bar 15, Seinäjoki
25.5. Tavastia, Helsinki

Sinun sallitut nautintoaineesi lojuvat tutussa paikassa: