”Ihan tavallinen rokkenrol-rutjake” – Perjantaibiisinä Kaita Isäri Seppälä: Varokaa rock ’n’ rollia

"Koitan miettiä biisit aina joinakin paikkoina tai maisemina."
10.11.2017 11:02

Soundi.fi:n Perjantaibiisi-sarjassa nostetaan kerran viikossa esiin yksi ajankohtainen kotimainen kappale.

Kesällä esittelimme Lauantaileka-sarjassamme hauholaisen kitaristi-laulaja-lauluntekijä Harri Lindin, jonka alter ego Kaita Isäri Seppälä oli tuolloin julkaissut ensisinglensä Aamuyhdeksältä Populukseen. Nyt mennään taas.

Moikka Harri. Kesällä kaahattiin Populukseen, vaan mitäpä Kaita Isäri Seppälälle kuuluu nyt? Mikä on taannoin lupailemiesi ep:n ja pitkäsoiton tila tällä hetkellä?

”Alussa cheerleaderit ovat karanneet jääkiekon kylmästä maailmasta kohti rock ’n’ rollin vapautta.”

Kuuluu hyvää, tattista vaan. Soit Se Silti julkaisi just Suudeltu hyppää kaamokseen -ep:n digitaalisesti ja venailen innolla levyjulkkareita, jotka pidetään Hämeenlinnan Suistolla ensi viikon lauantaina (18.11.). Siinäpä mesta paikallaan, ja toivottavasti vielä pitkään!* Halusin julkkarit nimenomaan Suistolle, koska olen itsekin sieltä suunnilta kotoisin. Julkkareiden jälkeen siirryn isieni maille Hauholle työstämään matskut sitten joskus ilmestyvälle seuraavalle julkaisulle.

Päivän Perjantaibiisinämme ryskäävän Varokaa rock ’n’ rollia -siipaleen Lind esittelee näin:

Tämähän on kappaleena ihan tavallinen rokkenrol-rutjake, johon halusin syntikoita ja musikaalitunnelman. Koitan miettiä biisit aina joinakin paikkoina tai maisemina. Varokaa rock ’n’ rollia sai alkunsa, kun käppäilin yksi perjantai himasta frendille ja iski armoton fiilis bailata. Rupesin tanssahtelemaan Gene Kellyn jalanjäljissä ja hyräilin samalla lyö mua kitaralla päähän, beibi, iske multa hampaat paskaks. Siinähän tuo sitten syntyi samaisella reissulla.

Seuraavana päivänä demotin biisin. Mukana on tosiaan tuollainen musikaalimainen teema alusta loppuun. Alussa cheerleaderit ovat karanneet jääkiekon kylmästä maailmasta kohti rock ’n’ rollin vapautta. Kaita Isäri laulaa tanssahdellen heille ja pyytää kiltisti pienehköä palvelusta, kuten josko he voisivat laittaa taustalle soimaan Black Sabbathia samalla, kun repisivät päähenkilöltä hiuksia päästä ja kaataisivat laavaa hänen päällensä. Varokaa Rock ’n’ rollia:sta voi jokainen muodostaa oman itselle mieluisan musikaalin tai leffan. Silmät kiinni ja kuuntelemaan.

Perjantaibiisi Kaita Isäri Seppälä: Varokaa rock ’n’ rollia

Koko Suudeltu hyppää kaamokseen -ep:n voit ottaa haltuusi tästä:

*Lindin mainitseman, lopetusuhan alla olevan Hämeenlinnan Suisto-klubin Save Our Suisto -pelastajaisiltamat järjestetään pääkallopaikalla tänään perjantaina 10.11.

Uutuustäräyttäjistä tomerimmat tavoitat viikoittain päivittyvältä Parasta juuri nyt -soittolistaltamme:

Lisää luettavaa