Lauantailekat ovat meneviä ja tunnelmallisia kotimaisia ralleja. Ei raja-aitoja.
Hauholainen kitaristi-laulaja-lauluntekijä Harri Lind on Kaita Isäri Seppälä yhtyeessä Kaita Isäri Seppälä, jonka kirpsakasti svengaavan debyyttisinglen on kuvattu olevan ”kuin tanssittavaa dynamiittia Oy Suomi100 Ab:n irtisanomalle kansalle”.
”Istuin studiolla joka aamu ja tein vaan biisejä ilman minkäänlaista itsekritiikkiä.”
Vai onko kyseessä yhtye lain? Ainakin tänään Lauantailekana luukutettavalla Aamuyhdeksältä Populukseen -ensisinkulla musisoivat Lindin lisäksi Lopunajan Miehenäkin kunnostautunut, nyt syntetisaattorista vastaava Einari Stylman, Rubikista ja Lauri Tähkän ryhmästä tuttu basisti Arttu Hasu sekä PMMP- ja My First Band -yhteyksissä marinoitunut rumpali Mikko Virta.
Harri, mikäs homma se tämä nyt onkaan?
– Tää on enemmänkin mun sooloproggis, jonka aloitin pari vuotta sitten kliseisesti terapiana itselleni. Istuin studiolla joka aamu ja tein vaan biisejä ilman minkäänlaista itsekritiikkiä. Sitten soitin matskua Einarille, jonka kanssa mulla oli siihen aikaan yhteinen bändi (Lind musisoinut myös Lopunajan Miehen riveissä toim. huom.) ja Einari sanoi, että näähän on ihan hirveen hyviä ja että paina vaan hanaa beibi.
– Arttuun tutustuin viime syksynä studiosessiossa ja hänellä oli siistit buutsit, niin pyysin häntä sitten soittamaan näitä biisejä. Mä tykkään, jos ihmisellä on hienot buutsit. Siinä kului aikaa useampikin tovi kunnes viime huhtikuussa multa kysyttiin, että haluaisinko tulla keikalle Hämeenlinnan Suistoklubille. Sanoin heti että totta maar, vaikka rumpalista ei ollut tietoakaan. Arttu sit sai manipuloitua Mikon mukaan näppärästi yhdellä puhelinsoitolla. Silläviisii.
On hyvä vain:
Lauantaileka – Kaita Isäri Seppälä: Aamuyhdeksältä Populukseen
Entäpä mitä tämän jälkeen?
– Just ollaan itse asiassa pidetty palaveria musiikkivideon tiimoilta, toivottavasti saadaan se pian pakettiin. Tavoitteena on saada myös ep pihalle vielä tämän vuoden puolella ja pitkäsoitto sitten viimeistään ensi kesäksi.
Kaita Isäri Seppälän meiningin pääset tarkastamaan livenä seuraavan kerran Helsingin Herttoniemi Block Partyssa lauantaina 26.8.
Biisiuutukaisista täpäköimmät viikoittain päivittyvältä Parasta juuri nyt -soittariltamme: