Maailman paskimmastakin päivästä voi löytää hyvää – Perjantaibiisinä Painikerho: Mä voisin pilata sun koko elämän

"Olemme ylpeitä periaatteidemme myyjiä."

Painikerho
Kuva: Eetu Kevarinmäki

Soundi.fi:n Perjantaibiisi-sarjassa nostetaan kerran viikossa esiin yksi ajankohtainen kotimainen kappale.

Painikerho on indienkäryistä suomirockia tulikivenkatkuisella pieteetillä survova kolmimiehinen yhtye Suomen Turusta eli Turkkusesta.

Päivän Perjantaibiisinä kuultaviin (ja nähtäviin) pörähtää koplan vastikään ilmestyneeltä Lovelle lasken lauluni ensi-ep:ltä lohkottu ja mieltä ylentävästi nimetty videosinkku Mä voisin pilata sun koko elämän. Laulaja-kitaristi Pietu Sepponen kertoo:

Mä voisin pilata sun koko elämän syntyi muutama vuosi sitten koiraa ulkoiluttaessani, silloin oli muistaakseni melkoisen huono loskasää. Kappaleen aloituslaini vain iski jostain päähäni. Tässä on kyse oman pään sisällä meneillään olevasta hyvän ja pahan välisestä painista, vähän kuin beachboysmaisella keveydellä pyrittäisiin löytämään maailman paskimmastakin päivästä edes jotain hyvää.

Tekstillisesti tää biisi on kannustus kevyeen itsetutkiskeluun; että aina kaikki ei ole vaan toisten tai olosuhteiden syytä, vaan joskus sitä tosiaan sortuu itsekin olemaan se mädin hedelmä.

Oheisen musiikkivideon ohjauksesta vastaa Mikko M. Koskinen.

Video kuvattiin tietysti raisiolaisella painisalilla. Joskus päätettiin, ettei Painikerho tee oikeasti mitään painiin liittyvää. No, tietenkin ensimmäinen musavideo ja promokuvat tehtiin sitten painisalilla. Olemme ylpeitä periaatteidemme myyjiä.

Sittenpä mitenkä tuo kuvissa ärhentelevä Titanic-paita?

Kyseessä on hetken mielenjohteesta ostettu paita, joka herättää aina huomiota kun se päällä erehtyy ihmisten ilmoille astumaan. Leffanahan Titanic on sukupolvikokemus. Ei varmaan voida kiistää sitä, etteikö kaikilla meidän ikäisillä olisi jokin suhde kyseiseen elokuvaan. Eräs ystäväni kävi aikoinaan katsomassa leffan seitsemän kertaa. Oikeastaan, suosittelen Titanic-paitaa jokaiselle. Vasta sen päälle puettuasi tiedät, mitä tarkoitan!

Perjantaibiisi Painikerho: Mä voisin pilata sun koko elämän (ohj. Mikko M. Koskinen)

Pietu Sepponen, miltä näyttää Painikerhon tulevaisuus?

Painikerhon tulevaisuus näyttää lupaavalta. Ep:n vastaanotto on ollut positiivista ja saimme vastikään keikkamyyntidiilinkin. Nyt keväällä keikkoja on luvassa muun muassa Pariisin Kevään ja Apulannan kanssa. Formaattina ep tuntuu jotenkin tosi ytimekkäältä ja meille tällä hetkellä sopivalta. Ei olla, ainakaan mitenkään tietoisesti, albumimittaa kohti mitenkään tähtäämässäkään. Suunnitelmissa on pyörinyt julkaista vielä ennen kesää yksi kokonaan uusi sinkku ja sitten syksymmällä seuraava ep. Voi myös hyvin olla, että meiltä vielä se kokopitkäkin tulee. Olemme hyvin innoissamme kaikesta!

Koko Lovelle lasken lauluni -ep:n voit kuunnella tästä:

Painikerho on:

Pietu Sepponen (laulu ja kitara)
Tapani Levanto (basso)
Akusti Sepponen (rummut)

Tokikin kannattaa muistaa kuunnella myös viikoittain päivittyvää Parasta juuri nyt -soittolistaamme:

Listan löydät myös YouTubesta ja Deezeristä.