Rockadillo – 40 vuotta, 360 astetta


Rockadillo, yksi Suomen omaleimaisimmista indieyhtiöistä, on ehtinyt 40 vuoden virstanpylvääseen. Koko matkan yhtiötä on luotsannut yksi mies, 1960-luvun lopulta saakka Tampereen näkyvimpiin musiikkivaikuttajiin kuulunut Tapio Korjus.


ON MAHDOTONTA MÄÄRITTÄÄ
tiettyä alkusysäystä sille, miksi asiat ovat menneet niin kuin ovat. Se, että Tapio Korjus, 61, nyt istuu Rockadillon, 40, toimistossa ja harmittelee, ettei ole edes ehtinyt purkaa edellisen ulkomaanmatkan tavaroita ennen kuin on pitänyt jo lähteä seuraavalle, on tietenkin monen tekijän summa.

Varmasti asiaan on vaikuttanut ainakin se, kun hän pääsi nuorena poikana toimittajaisänsä siivellä katsomaan ranskalaisia ja italialaisia taide-elokuvia, sekä se, että hän löysi Hämeenlinnasta riittävän monta sielunveljeä, joiden kanssa intoilla New Musical Expressin äärellä ja kuunnella DX-laitteilla Radio Luxembourgia.

Yhdellä nuoruuden Joensuu-vuosien tapahtumalla tuntuu kuitenkin olevan erityisen suuri merkitys.

– Faijalle tuli suomennettuna John Lennon panee omiaan -kirja. Se löi sen mulle käteen ja sanoi, että kirjoita tuosta arvio Karjalaisen nuorisosivulle, Tapio muistelee innostuneena. – Mä kirjoitin sen, jonka jälkeen mulle ehdotettiin, että voisit kirjoitella muutakin. No, mä kirjoitin, että Joensuuhun pitää saada disco.

Ja niin kävi, että Joensuuhun perustettiin disco. Sen tiskijukkana Tapio toimi parin vuoden ajan ennen muuttamistaan Tampereelle opiskelemaan 1960-luvun lopussa. Levyjä soittamaan hän sielläkin päätyi, tosin dj-nimeksi piti keksiä jotain vetävämpää. Syntyi dj Madman.

– Mä varastin taiteilijanimen Melody Makerin legendaariselta toimittajalta Chris ”Madman” Welchiltä. Me pantiin Aviisiin (Tampereen ylioppilaskunnan lehti) mainos, jossa sanottiin: ”Emme väitä, että Madman on Suomen paras dj, mutta parempaakaan emme tiedä”, Tapio nauraa.

VUONNA 1971, siis 40 vuotta sitten, syntyi ohjelma- ja konserttitoimisto Suomi-Pop, joka muuttui kolme vuotta myöhemmin Dave Lindholmin biisin nimen innoittamana muotoon Rockadillo.

Tapio oli saanut ensikosketuksen ohjelmatuotantoon muutamaa vuotta aiemmin Joensuussa, jonne hän hoiti koulun bileisiin esiintymään Jormasin ja Blues Sectionin. Tampereella hän päätyi levynsoiton ohella vastaamaan Yo-talon ohjelmasta ja huomasi pian tuovansa maahan bändejä minkä ehti. Kuten J.J. Calen, Patti Smithin ja Ramonesin.

– Siihen aikaan ei ollut vielä faxia ja käytin Levykauppa Epe’sin telexiä. Epe (Helenius) soitti, että sulle tarjotaan Ramonesia ja että tää on muuten hyvä bändi, tsekkaa heti!

Monta muutakin rautaa oli tulessa. Introon ja Musa-lehteen Tapio kirjoitti innostuneita arvosteluita Love Recordsin julkaisuista ja esitteli laajoissa jutuissa suomalaisille sellaisia artisteja kuin Velvet Underground ja David Bowie, teki Heikki Harman tilauksesta Pop-Info -ohjelmia radioon, sai Loven Atte Blomin innostumaan Virtanen-yhtyeestä ja Tabula Rasasta, aloitti kustannustoimintaa ja 1970-luvun puolivälissä hän löysi itsensä Wigwamin managerin paikalta.

Koko paletti alkoi olla hallussa, mutta yksi osa-alue oli vielä kokeilematta.

– Olin jo tuottanut ja rahoittanut muun muassa Velton ja Jimi Suménin mastereita ja lisensoinut niitä muille yhtiöille, mutta oma levy-yhtiö syntyi Pekka Pohjolan ehdotuksesta vasta vuonna 1982. Sen ensimmäinen julkaisu oli Pohjolan Urban Tango, joka meni hyvin ja sain sen lisensoitua Saksaan ja USA:han, Tapio muistelee.

Rockadillon tähän päivään mennessä jo yli 150 julkaisuun kasvanutta levykatalogia katsoessa ei voi muuta kuin ottaa hatun pois päästä.

ENSIMMÄISENÄ SUOMESSA Tapio Korjus otti käyttöön niin sanotun 360 asteen mallin, eli hänellä on ollut alusta saakka ohjaksissaan levy-yhtiö, kustannusyhtiö, keikkamyynti ja manageeraus. Vain merchandisen hän on jättänyt suosiolla muille.

–Nämä on artistikohtaisia juttuja, aina pitää ajatella, että mikä on se paras ja eniten lisäarvoa tuottava rooli kunkin artistin kohdalla. Esimerkiksi M.A. Nummisen kanssa tehdään monia asioita yhdessä, mutta enhän mä voi sotkeutua kaikkeen hänen moninaiseen taiteelliseen toimintaan. Jonkun toisen kanssa ollaan naimisissa joka sektorilla, mutta siinäkin tapauksessa kuviota voidaan joustavasti muuttaa, jos löytyy hyvä yhteistyökumppani jollekin osa-alueelle, Tapio selventää.

Rockadillolle tuloja valuu siis monista pienistä puroista, mutta laajapohjainen yhteistyö hyödyntää myös artisteja.

– Mainstreamin ulkopuolella 360-asteen malli on usein ainoa toimiva. Todella isoissa pop- ja rock-kuvioissa sen sijaan kaikkien munien laittaminen yhteen koriin ei ole artistin kannalta välttämättä hyvä asia, Tapio huomauttaa. – Rockadillo pystyy tekemään nopeasti synkkadiilejä leffoihin ja mainoksiin, koska hallinnoimme sekä levyjen että sävellysten oikeuksia. Keikat taas ovat nykyään levyjen paras markkinointi- ja jakelukanava. Ja keikkatoiminnalla pystyimme rahoittamaan levyjen julkaisutoiminnan pitkään ennen kuin katalogi kasvoi tarpeeksi suureksi.


VAIKKA ALKUVUOSINA
Rockadillon julkaisupolitiikka oli varsin laajaa, on sen helppo nähdä profiloituneen marginaalisemman musiikin, etnon ja jazzin pariin.

– Profiloituminen mainstream-rockin ulkopuolelle tapahtui oikeastaan vasta 1990-luvun alkupuolella, Korjus muistelee. – Muutaman kuukauden sisällä ottivat yhteyttä sekä Tapani Rinne (RinneRadio) että Iiro Rantala (Trio Töykeät).

RinneRadion mukana Rockadillolle päätyi vielä Wimme, ja äkkiä Tapiolla oli käsissään kolme vahvaa ja erittäin vientikelpoista yhtyettä.

– RinneRadion mä kävin katsomassa Tallinnassa, ja ajattelin että nyt tässä tapahtuu jotain outoa. Suomalainen jazzbändi ilman kitaristia ja rumpalia, ja jengi joraa! Iiro Rantala puolestaan lähetti mulle kirjeen, jossa se sanoi Trio Töykeistä: ”tässä on sellainen jazzbändi, josta tulee yhtä suosittu kuin Stingistä!”

Vaikeitakin aikoja on riittänyt: ensiksi 1980-luvun alussa Wigwamin hajottua, ja sitten vuosikymmen myöhemmin Rockadillon hävitessä taistelun verottajan kanssa silloin Euroopan ankarimman lähdeverolain tulkinnoista. Tuossa välissä Rockadillo oli jo ehtinyt tuoda maahan satoja kansainvälisiä artisteja yli 40 maasta: rockista bluesiin, reggaesta afroon.

NELJÄ VUOSIKYMMENTÄ on pitkä aika millä tahansa mittarilla. Vuosittain Tapio Korjus kiertää artistiensa keikkojen lisäksi toistakymmentä musiikkitapahtumaa maailmalla, sekä istuu tällä hetkellä ainakin Euroopan indietuottajien Impalan, IndieCon, IFPI:n, Musiikkikustantajien, Musexin ja Musiikki & Median hallituksissa.

Kuinka ihmeessä virta riittää?

– On vaan niin innostavaa tehdä duunia hienojen artistien ja mukavien kollegoiden kanssa. Ja vaikka vaimo ei sitä usko, niin mulla on nykyisin vähän enemmän vapaa-aikaa. Enää en käy sunnuntaisin töissä toimistolla, Tapio toteaa hymyillen.

– Tämä on elämäntapaintiaanien hommaa ja kuitenkin aina parempaa kuin vakituinen päivätyö. Kun sä olet saanut Clashin Ruisrockiin, katsot lavan sivusta kun ne vetää keikan ja ajat sitten niiden kanssa hotelliin, tai olet New Yorkissa ja Allen Ginsberg kävelee sun kanssa kolme tuntia ympäri kaupunkia ja esittelee kaikki kulttuurihistoriallisesti merkittävät paikat, tajuat että olet työsi ansiosta etuoikeutetussa asemassa. Ei tuollaisia kokemuksia ja ystäviä pysty ostamaan rahalla.

Musabisnes tuntuu kärvistelevän tällä hetkellä, mutta miten Rocka­dillolla menee?

– Liikevaihdot on toki pienempiä kuin parhaina aikoina. 2000-luvun alussa, kun katalogi kasvoi yli sadan levyn, alkoi tuntua että tässä on jotain järkeä. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin asiat ovat monimutkaistuneet ja joka päivä kohtaa uusia haasteita, Tapio pohtii. – Mutta ei koko alan rakennemuutos Rockadilloon kauheasti ole vaikuttanut, koska olen pystynyt sopeuttamaan toiminnan tiettyyn kulutasoon. Pitää skaalata homma sellaiseksi, että se on taloudellisesti realistista ja tuntuu itsestä hyvältä. Ja fiilistasolla on mahtavaa, kun joskus liialliseksi mennyt kunnianhimo on vanhemmiten tasoittunut, eikä tarvitse kynsin hampain kilpailla omasta reviiristään. Voi keskittyä olennaiseen ja tehdä vain omasta mielestä hyviä ja tärkeitä juttuja.


MITÄ NUORI DJ MADMAN
olisi sanonut, jos joku olisi visioinut Rockadillon viettävän 40 vuotisjuhlia?

– Kun eli täysillä tässä ja nyt, ei huomista koskaan ehtinyt ajatella. Ei kukaan edes uskonut elävänsä niin kauan, meininki oli kuitenkin vähän villimpää silloin, Tapio virnistää.

Entä kuinka kauan aiot vielä jatkaa?

– Monet mun esikuvat ja innoittajat ovat edelleen kehissä: Siren Seymour Stein, Elektran Jac Holzman sekä ensimmäinen mentorini Atte Blom. Jotenkin on vaikea kuvitella, että pystyisin koskaan lopettamaan näitä hommia, Tapio vakuuttaa.

Loputtomasta innostuksesta musiikkia kohtaan kertoo paljon se, kuinka Tapio jaksaa yhä hehkuttaa vastaan tulevia tuoreita bändejä. Äskettäin vaikutuksen ovat tehneet muun muassa French Films ja Koria Kitten Riot.

– Mä nautin seurata sitä, kun nuoremmat toimijat kuten Fullsteam, Backstage Alliance, Exogenic, Gaea ja monet muut kehittyvät. Mä koen suurta hengenheimolaisuutta noihin nuorempiin kollegoihin ja uskon, että respekti on molemminpuolista. Nuorten artistien ja kollegoiden kanssa työskenteleminen pitää pirteänä. Varsinainen roolimalli on tietenkin M.A . Numminen, joka on seitsemänkymppisenä yhtä virkeä kuin useimmat nelikymppisenä.

 

KOLME OLEELLISTA ROCKADILLO-ARTISTIA – TAPIO KORJUS KOMMENTOI 

PEKKA POHJOLA

Pekka Pohjola on ehkä mun kaikkien aikojen suosikkisäveltäjä. Artisti, jonka kanssa yhteistyö oli helppoa, koska Pekalla ei ollut vaatimuksia tai pyrkyä mihinkään. Se kyllä arvosti itseään ja piti itseään hyvänä säveltäjänä ja soittajana, mutta uramielessä se oli enempi sellaista, että yritettiin löytää sopiva hetki saada se tekemään jotain. Erittäin antoisa yhteistyö ja hienoja kokemuksia. Ehkä artisteista, joiden kanssa minä olen työskennellyt, lähimpänä neroa musiikillisessa mielessä, mutta ei hallinnut omaa elämäänsä yhtä hyvin kuin musiikkia.

DAVE LINHOLM

Edelleenkin aliarvostetuin suomalaisista singer-songwritereista. Mun mielestä Dave on ihan omassa sarjassaan, ehkä lähellä on Tuomari Nurmio ja jos pidemmällä aikavälillä ajatellaan niin Hector ja Juice ja Ismo Alanko ja parit muut. Pekka Pohjolan tapaan Dave on myöskin sellainen taiteilija, joka ei ole tehnyt koskaan mitään laskelmoitua, se on blues-ukko, joka on tehnyt kaiken fiiliksellä. Jos Dave olisi halunnut, se voisi olla huomattavasti suositumpi.

 

IIRO RANTALA

Iiro Rantala on energisin ja monilahjakkain muusikko, johon mä olen ikinä törmännyt. Jo ihan muusikkona järjettömän taitava. Lisäksi hänellä on valtava muistikapasiteetti ja kyky hahmottaa erilaisia asioita. Ja sitten vielä kaikki tv:stäkin tuttu persoonallisuus ja huumori täydentää sitä kuvaa. Ihan mieletön soittaja, ja on hienoa, että jazzillakin pystyy elättämään itsensä tässä maailmassa.

 

 

12 VÄITETTÄ ROCKISTA – TAPIO KORJUS KOMMENTOI

1. Punk pelasti maailman.
Niin sitä hetken ajan luultiin

2. Musiikki oli ennen parempaa.
Nykyään musiikki on parempaa kuin koskaan, koska entinenkään paras musiikki ei ole kadonnut mihinkään.

3. Cd-levy on käytännössä kadonnut 5 vuoden päästä.
Tuskin.

4. Streamingissä on tulevaisuus.
Voi olla, että se korvaa joitain nykyisiä malleja, mutta ei siitä tule ainoa.

5. Vinyylissä on paras soundi.
Näin on!

6. Muusikot ovat nykyään liian hyvätapaisia.
Ei sitä vaaraa ole.

7. Rockadillo on Suomen laadukkain musiikkiyhtiö.
Ehdottomasti samaa mieltä.

8. Suomen musavienti vetää hyvin.
Aina välillä, mutta kuitenkin enenevässä määrin.

9. Apurahat jakautuvat Suomessa epäoikeudenmukaisesti.
En allekirjoita.

10. Musiikissa tunne on taitoa tärkempää.
Tähtiä ei synny pelkällä taidolla

11.  Beatles vai Rolling Stones?
Rolling Stones

12. Artisti johon jokaisen musiikista kiinnostuneen pitäisi tutustua?
Bob Dylanilla ja Bob Marleylla pärjää jo pitkälle.

 

ARTISTIN VINKKELISTÄ – TAPANI RINNE / RINNERADIO

 

Kuinka yhteistyönne sai alkunsa?
– Rok (1996) oli ensimmäinen albumi, jonka Tapio meiltä julkaisi, sitä ennen taisi olla jotain pienempiä julkaisuja. Olin aiemminkin ottanut yhteyttä, mutta silloin Tapio ei vielä ollut kiinnostunut. En muista enää kumpi meistä otti uudemman kerran yhteyttä.

Kuvaile lyhyesti, millainen yhteistyökumppani Rockadillo on ollut?
–Järkevä ja luotettava. Paljon kertoo se, että meidän yhteistyö on jatkunut näin pitkään. Tärkeintä on, että maali on ollut koko ajan yhteinen, sillä se siunaa sen, että joissain yksittäisissä asioissa on ollut erilaisia odotuksia niin bändin kuin levy-yhtiönkin puolelta. Mulla on myös ollut täydellinen taiteellinen vapaus.

Mikä on ollut Rockadillon merkitys urallesi?
– Rockadillo on mahdollistanut mun uran ammattimaisen rakentamisen. Vaikea sanoa, että olisiko se onnistunut jossain muualla. Se on turhaa spekulaatiota.