”Puritaanien mielestä raja-aitojen venytys on aina sietämätöntä!” – Tasavuosia täyttävä Iron Maiden -klassikko saa tribuuttikonsertin

Iron Maidenin Somewhere In Time julkaistiin 29. syyskuuta 1986, joten Maiden-klassikoksi luettava levytys viettää tänään kolmekymppisiä. Tänä päivänä saattaa tuntua jossain määrin hassulta ja/tai oudolta, mutta Somewhere In Time sai aikoinaan hieman ristiriitaisen vastaanoton. Esimerkiksi pitkäsoitolla tarjoillut syntetisaattorisoundit tuntuivat vuonna 1984 ilmestyneen Powerslaven eeppisen metallitulituksen jälkeen ”lähes pyhäinhäväistykseltä”.

Somewhere In Time on kuitenkin kestänyt varsin hyvin aikaa ja albumilta löytyy monia Iron Maidenin pitkän uran merkkipaalukappaleita – myös kenties niitä hieman aliarvostetumpia veisuja, esimerkiksi Alexander The Great.

Oli miten oli, mutta levytys ansaitsee juhlailtaman, ja sellaisen tarjoilee vähintäänkin kovatasoinen tribuuttiorkesteri Mauron Maiden. Laulaja Mikko Herranen, kitaristit Mika Tyyskä ja Joel Melasniemi, basisti Tommi Saarikivi ja rumpali Mauro Gargano nousevat Helsingin On The Rocksin estradille perjantaina 30. syyskuuta.

Kun luvassa on Somewhere In Time -numeroiden lisäksi toki myös muuta klassista Maiden-materiaalia niin Soundi ei voi kuin suositella paikalle menemistä.

Ota kuitenkin ennen sitä haltuun solisti Herrasen kommentit!

Muistatko, miten ja milloin tutustuit Iron Maideniin ensimmäisen kerran ja mitä pidit kuulemastasi?

– En suoraan sanoen pysty palauttamaan mieleen Maiden-debyyttihetkeäni ihan yhtä tarkasti kuin muistan esimerkiksi ensimmäiset Obituary-, Alice In Chains- ja Metallica-kokemukseni. Mutta sen sentään muistan, että orkesteriin tutustuminen tapahtui 13-vuotiaana ja kyseessä oli Seventh Son Of A Seventh Son -albumin avausraita Moonchild.

– Hassua kyllä, mutta aivan se suurin Iron Maiden -innostukseni on syttynyt vasta Mauron Maidenin jäsenyyden myötä. Viime vuosina Maidenista onkin tullut itselleni erittäin tärkeä orkesteri ja varsinkin ryhmän alkupään tuotantoon on tullut paneuduttua hyvinkin syvällisesti.

Mitä diggaat Somewhere In Timesta, 30 vuotta sen julkaisun jälkeen?

– Otetaan taas suorat sanat: Piece Of Mind ja Somewhere In Time, aika monien suosikkilevyt, edustavat minulle jonkinasteisia Maidenin ”välijulkaisuja” niiden kovimpien kiekkojen (Seventh Son Of A Seventh Son, Powerslave ja The Number Of The Beast) joukossa. Tämä ei silti tarkoita, ettenkö pitäisi Piece Of Mindista ja Somewhere In Timesta, sillä nehän sisältävät hyviä biisejä ja hienoja tunnelmia.

Somewhere In Time nostatti aikoinaan ”keskustelua”, muun muassa mainittujen syntetisaattorisoundien takia… Mitä ajattelet tästä seikasta?

– Minusta on vain hyvä, että Iron Maiden meni aikoinaan musiikin ehdoilla! Levyn niin sanotut synapaikat ovat nimittäin kiistatta sellaisia, että ne kaipaavatkin juuri sellaista ”täytettä”, joten syntikoiden käyttäminen on enemmän kuin perusteltua. Ja sehän on toki selvää, että puritaanien mielestä raja-aitoja venyttävä käyttäytyminen on aina sietämätöntä!

Nostit levykokonaisuudelta jo esiin ”hyvät biisit ja hienon tunnelman”, mutta pystytkö poimimaan esiin ehdottomia suosikkibiisejäsi Somewhere In Timelta?

Loneliness Of The Long Distance Runner ja Alexander The Great! Ylipäänsä Maidenin ”spektaakkelimaiset tarinabiisit” ovat minulle mieluisia – erityisesti näinä aikoina, kun musateollisuus tuntuu keskittyvän muovilta tuoksahtavaan hitti- ja radiomeininkiin. Minähän suorastaan nautin tietäessäni, etteivät Alexander The Greatin kaltaiset laulut mahdu niille muutaman kymmenen biisin mittaisille soittolistoille.

Entäpä laulajan näkökulmasta… Missä vireessä Bruce Dickinson oli/on Somewhere In Timella?

– Tuottajana korvaani pistävät muutamat Dickinsonin alavireisyydet ja paikoitellen hieman vaikean ja pakotetun kuuloiset fraasit, esimerkiksi Heaven Can Waitin C-osassa ja Lonelinessissa. Sitten taas toisaalla samalla albumilla Bruce tuntuu olevan melkein elämänsä vedossa ja mies vetää korkealta todella vaivattoman kuuloisesti. Itse pidän Dickinsonista etenkin tulkitsijana eikä tämä levy tee poikkeusta sen suhteen.

Ja toki vielä tämä: millaista meininkiä On The Rocksissa on luvassa?

– Illasta tulee todella hieno – ja varmaan myös pitkä. Mauron Maiden -keikoilla on aina ollut hyvä tunnelma ja suuri yhteenkuuluvuuden henki. Muistan hyvin, kun joskus takavuosina pari innokasta Maiden-fania ”juoksi” eturivissä koko Loneliness Of The Long Distance Runnerin keston ajan ja toivon toki, että samantyylisiä urheilusuorituksia päästään todistamaan myös juhlakaikella.