”Sitä hermostuneisuuden määrää ei voi kuvailla” – First Aid Kit kertoo, millaista on esiintyä Amerikan suurimmissa keskusteluohjelmissa

Toimittaja Aki Nuopponen pääsi haastattelemaan First Aid Kitin Johanna ja Klara Söderbergiä Soundiin 10/22. Julkaisemme osuuden artikkelista nyt myös verkkoversiona.
13.12.2022 12:59

Vuonna 2012 First Aid Kit pääsi esiintymään amerikkalaisessa televisiossa, eikä ihan missä tahansa ohjelmissa. Tuolloin 22-vuotias Johanna ja 19-vuotias Klara esiintyivät Conan O’Brienin ja David Lettermanin lähetyksissä.

Sittemmin siskokset ovat soittaneet Conanin ja Lettermanin ohella ainakin Jools Hollandin, Ellen DeGeneresin, Graham Nortonin, Jimmy Kimmelin ja Stephen Colbertin ohjelmissa, joilla on jopa kymmeniä miljoonia katsojia.

– Sitä jännityksen ja hermostuneisuuden määrää ei voi edes kuvailla, vaikka kuinka yrittäisi rauhoitella itseään ja toista, että ei tässä mitään, tämä kolmeminuuttinen on esiintyminen siinä missä muutkin, Klara nauraa.

– Kun soitimme Emmyloun Conanissa 10 vuotta sitten, olin täysin lukossa ja vielä hetkeä ennen esiintymistä olin ihan varma, etten tule saamaan sanaa suustani, Johanna sanoo ja kertoo sitten, että on katsonut monien mainittujen talk show -hahmojen ohjelmia jo pienestä lapsesta saakka, eikä ohjelmissa esiintyminen tunnu vieläkään todelliselta.

– Hauskinta on se, miten lämminhenkisiä ja ystävällisiä kaikkien noiden ohjelmien vetäjät ovat. Kuvittelin aina, että tuotannot ovat niin isoja, ettei musiikkivieras edes tapaa vaikka Conania tai Elleniä ollenkaan, mutta siellä he sitten olivat, täysin epätodellisen oloiset hahmot, juttelemassa meille ja kyselemässä kuulumisia, Klara lisää.

– Kun soitimme Lettermanissa vuonna 2016, se oli yksi hänen viimeisistä ohjelmistaan. Hän oli itse halunnut juuri meidät esiintymään, koska oli kuullut meitä radiossa. Olimme jo esiintyneet hänen ohjelmassaan kahdesti aiemmin ja David halusi, että esittäisimme Simon & Garfunkelin American, jota hän itse oli laulanut tuutulauluksi lapsilleen.

Siskokset sanovat, että tällaisissa esiintymisissä on vain yritettävä sulkea pois ajatus esiintymisen suuruudesta ja keskityttävä bändin tärkeimpään sydämeen: he haluavat olla aina täysin läsnä, oli keikka millainen tahansa.

– Ajattelen aina, että olipa katsojia yksi, tuhat tai vaikka sitten miljoona, haluan aina antaa kaikkeni jokaiselle, joka on tullut katsomaan keikkaamme ja haluan jopa katsoa jokaista keikalla olijaa suoraan silmiin, Klara hymyilee.

– Alkuaikoinamme olimme todella epävarmoja ja soitimme paljon mielestämme huonoja keikkoja, minkä takia isot tv-esiintymisetkin jännittivät hirvittävästi. Meiltä puuttui ehkäpä sellaista heittäytymiskykyä, ja kuten nuorena helposti käy, mietimme vähän liikaa sitä, ettemme näyttäisi hölmöiltä, millä ei ole tietenkään oikeasti mitään väliä.

– Kokemus on niin tärkeää, ja mitä tahansa voi oppia tekemään, kun toistaa sen tarpeeksi monta kertaa, Johanna sanoo ja summaa suuret miljoonayleisön keikatkin sanomalla, että kaikesta selviää tukemalla toinen toistaan.

Teksti: Aki Nuopponen
Lue koko haastattelu Soundista 10/22.

Lisää luettavaa