Vuoden toiseksi viimeinen Soundi-lehti ilmestyy perjantaina 18.11. Kannessa juuri Mäihä-albuminsa julkaissut Mariska, joka on ehtinyt urallaan tehdä poikkeuksellisenkin monentyylistä materiaalia sekä itselleen että toki muillekin. Kaikesta tästä ja toki muustakin jutellaan pitkässä haastattelussa.
Pitkässä Soundi-haastattelussa jututetaan tällä kertaa Sentencedista, Poisonblackista, S-Toolista ja nyt myös suomenkielisestä soolomateriaalistaan tuttua Ville Laihialaa. Hän avautui elämänsä synkemmistäkin käänteistään, mutta iloitsee siitä että ote elämästä on vahvistunut.
Ruotsin folk-ylpeys First Aid Kit julkaisi juuri sävykkään viidennen pitkäsoittonsa Palominon. Klara ja Johanna Söderberg jutustelivat Soundin kanssa pitkät pätkät muun muassa siitä, kuinka yhtyeen tulevaisuus on ollut toisinaan vaakalaudallakin ja kuinka tummemmat sävyt ovat saaneet väistyä valon tieltä.
Dry Cleaning on noussut nopeasti kiinnostavimpien ja persoonallisimpien uusien brittibändien joukkoon. Post punk -yhtyeen kiinnostavasta estetiikasta Soundin kanssa juttelivat basisti Lewis Maynard ja kitaristi Tom Dowse.
Maailmat ja kulttuurit kohtasivat kiinnostavalla tavalla kun Vieux Farka Touré pyysi Khruangbin-yhtyettä avukseen tekemään täysin uusia versioita isänsä Ali Farka Tourén legendaarisesta tuotannosta.
Kävimme pitkästä aikaa myös suomalaisen kitararockin pitkän linjan puurtajan Tokelan juttusilla. Melrose ei ole aikoihin uutta musiikkia julkaissut, mutta keikkalavoilla yhtyeen kone käy yhtä kuumana kuin aina.
Lisäksi Soundissa 10/2022 aiheina:
- Plini
- Aija Puurtinen
- Nikita Titov
- Her Shadow
- Amberian Dawn
- Tamara Luonto
- Suosikki
- Viikate
- Yli 50 levyarviota
- Uutisia, kolumneja…
Tilaa Soundi
Osta digilehti (Lehtiluukku)
Vuoden 2022 viimeinen Soundi-lehti ilmestyy 16.12.2022