Tanssii kojoottien kanssa – Emppu Suhosen johtama Alavala osoittaa singlensä mielenterveysongelmista kärsiville

Alavala-orkesteri on ehtinyt jo kolmannen albuminsa kimppuun. Myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta levyltä esitellään nyt Soundin verkkosivuilla ensimmäinen single Kojootti tanssii!, jolla bändi myös esittelee uudistunutta tyyliään. Edellisen levyn konebiitit on tällä kertaa jätetty pois, ja bändi kokeilee siipiään tällä kertaa folkpopin saralla.

”Kolmannen levyn pitäisi kuulema olla ’se vaikea’, mutta Alavalan kohdalla on kyllä tuntunut ihan päinvastaiselta. Me ollaan tultu kummallinen matka tähän pisteeseen – aloitettu enkkurokista (Secret Whale, 2012) ja heittäydytty sitten suomimatskuun ja akustisempaan ilmaisuun”, Tiktakistakin tuttu laulaja Emppu Suhonen kertoo tiedotteessa.

Kojootti tanssii on voimalaulu kaikille niille, jotka ovat joskus lananneet vähän synkemmillä seuduilla tai kärsineet erilaisista mielenterveyden pulmista isommin tai pienemmin. Eli kaikille, oletan. Mun mielestä olennaisin pointti ei ole siinä, kuinka syvällä kulloinkin käydään, vaan siinä millaisina sieltä noustaan. Voittajina!”

Alavalan Lopullisia alkuja -albumi julkaistaan syksyllä. Levyn myötä tehtävät keikatkin kerrotaan sitten tuonnempana.