– Työnnämme linjuri-ässän porukalla ulos ja siirrämme tarpeiston ripeästi vuokrapakuun. Mahtava fiilis, kun yllättävät vaikeudet on voitettu! Liikkeelle päästyämme pakusta pamahtaa rengas.
YLEX-POP
Tampere ja Jyväskylä
2.6.
Luvassa on ensimmäinen kahden keikan päivä Pariisin Keväälle. Availlaan festarikesää samalla kun lopetellaan klubikevättä.
Tampereella on sateista ja kylmää. Ollaan avausakti, soittoaika klo 15. Kahden jälkeen torilla ei ole ketään. Ylexin musiikkipäällikkö Tomi Saarinen uhoaa, että sade loppuu tasan samaan aikaan, kun keikka alkaa. Niin käy. Tori on yhtäkkiä täynnä ihmisiä.
Ytimekkään kolmevarttisen jälkeen pakkaamme bussin vauhdilla (tai tekniikka pakkaa, sillä bändi on jo livahtanut pubin puolelle) ja matka jatkuu kohti Jyväskylän elävän musiikin ydintä, Lutakkoa.
Saapuessamme Jyväskylään aikataulu repeilee liitoksistaan. Soundcheckin aloitus venähtää pitkäksi, kun lavalla tuntuu olevan pelkästään ongelmia. Tekniikka raapii päitään ja vaihtelee kaapeleita. Innokkain nuoriso varailee jo paikkojaan eturivistä, kun aloittelemme soundcheckiä.
Keikasta tulee mahtava. Alusta lähtien aika tuntuu kulkevan hitaammin, ja yleisö elää vahvasti mukana. Tämä on kolmas kerta Lutakossa ja jokainen niistä on ollut mieleenpainuva. Bändi on vahvassa hybriksessä keikan jälkeen. Takaovella otetaan kaverikuvia nuorison kanssa, joka tulee hehkuttamaan menoa.
Loppuillasta toimimme illan vierailevina DJ:nä vaihtelevalla menestyksellä. Viimeisetkin sinnikkäät jättävät tanssilattian Ilarin laittaessa Panteran The Great Southern Trendkillin soimaan ja meitä pyydetään vaihtamaan parempaan musaan. Aamuyön tunteina liitymme vielä mukaan kemuihin, joissa kilistellään liikuttuneina promoottorin hommat Lutakossa lopettavalle Matti Salmelalle. Kiitokset Matille!
Kaarle Viikate tarjoaa katkeron. Kaikki on hyvin.
(Arto)
HYVÄRIROCK
Imatra
8.6.2012
Vuorossa kaakonkulman symppis pikkufestari ja jotenkin lämpöinen ajomatka. Paikalle saavuttuamme saamme iloksemme todistaa pari viimeistä siivua Flaming Sideburnsin ilmeisen tykistä ja energisestä keikasta, jota on seuraamassa noin 40 silmäparia (fakta, josta huolimatta tai sen takia Eduardo Martinez näyttää antavan totutun sataprosenttisen suorituksen).
Sujuvien takatila- ja ruokailufasiliteettiasioiden jälkeen siirrymme kasaamaan kamoja lavan taa ja todistamaan hetkittäin hämmästellenkin, kuinka Jussi Hakulinen tulkitsee muun muassa Yö-orkesterin klassikoita voimakkaan särökitarasoundin aateloimana soolokeikallaan jossain kauempana.
Soitamme kahden vahvan punkbändin, Sanktion ja Klamydian välissä; ohjelmakartta virnistää etelän medialle. Tosiaan, Rekon (Aho, Suomen komein rumpali) paettua mystisesti Suomen ja Norjan Lappeihin kalaan jäi Hyvärirockin keikan rummuttajan pesti allekirjoittaneelle; ylimääräinen jännitysmomentti on selviö. Sanktiot lainaavat pelimannihengessä meille rumpumattoa ja tuntuvat musiikillisestikin vievän illan punkbattlen omiin nimiinsä. PK-keikan odotus pistää kädet tärisemään ja turvaudunkin ”piiskaan” ennen keikkaa. Musiikkiasiat hoituvat kuitenkin vallan hienosti ja enenemään päin oleva yleisökin tuntuu likettävän. Valtionhotellissa yöpyminen, aamukylpy ja roteva aamiainen huuhtovat illan oheistoiminnan ihmisistä.
(Ilari)
PROVINSSIROCK
Seinäjoki
15.6.
Provinssirock on erityinen festivaali. Saapuessamme sakea festarihenki on jo ehtinyt tarttua kävijöihin ja muuttanut heidät alkukantaisiksi. Takaisin luontoon. Tyhjenemme bussista artistin kahvitsemiseen tarkoitettuun telttaan, jossa Reko, tiedusteltuaan maksaako kahvi, saa riemastuttavalta talkoolaisteiniltä vastaukseksi: ”Noloo!”. Ilmeisesti tilanteesta puuttui kaivattua rocktähteyttä.
Astelemme alkuillasta aurinkoiselle saarilavalle erään Frankin jälkeen. Sovittaessani valkoista pikkutakkia ennen esiintymistä Frank toteaa: – Vitun hipsterit, mä lähen vittuun täältä.
Tulkitsen sen onnentoivotukseksi. Otamme yhteiskuvan. Setissä on tänään ensimmäistä kertaa Lopeta! ja vielä avausbiisinä. Ensimmäisellä iskulla Rekolta lipsahtaa bassarin pedaali alas rumpukorokkeelta. Kiertuemanageri Tommi Flyckt hyökkää paikalle salamana ja pelastaa tilanteen. Ilman tuota miestä olisimme hukassa. Toivon, että Tommi on viidenkymmenen vuoden kuluttua taluttamassa meidät yksitellen lavalle, kun soitamme edelleen suurille joukoille kauniita parikymppisiä ihmisiä. Olo on irrallinen enkä täysin saa tilanteesta otetta, mutta päätän olla välittämättä; luultavasti yleisössä tunnelmat ovat samanlaiset. Keikka sujuu hyvin.
Keikan jälkeen Rubikin väellä on kiire Itävaltaan, mutta miehet päättävät viettää pienen hetken Ruotsi–Englanti -jalkapallo-ottelun ääressä. Menemme Ilarin kanssa katsomaan M83:n, joka osoittautuu niin loistavaksi, että on vaikeaa olla tanssimatta. Palatessamme takaisin backstagelle jalkapalloa seurataan edelleen tiiviisti.
Yritämme saada tapahtumiin organisoidun toiminnan tuntua, mutta ne etenevät hallitsemattomasti eri suuntiin. Jussi, Artturi ja Antti tekevät parhaansa myöhästyäkseen lennolta, Ilari katoaa Eagles Of Death Metalin takahuoneeseen kehumaan kollegoita ja Flyckt on eksynyt tanssimaan energiajuoman voimalla kuusi tuntia eurodancea. Päätän poistua, mutta festarihenki tarttuu minuunkin ja kuluu vielä tunteja, ennen kuin lopulta löydän tien ulos.
(Arto)
GARDEN PARTY
Helsinki
27.6.2012
Miten helppoa, tänään keikka stadissa! Ei tarvitse nahistua bussissa ja päästään kaupanpäällisiksi moikkaamaan Jokke Bergiä.
Ensin on tosin haettava huollossa olevasta bussista kamat. Pikkujuttu.
Bussihuollossa paljastuu, että huoltomies on paraikaa työssään, eikä bussia voi käynnistää. Tavaratilan ovea ei mahdu avaamaan ennen kuin bussi on ulkona hallista. Kätevää. Työnnämme linjuri-ässän porukalla ulos ja siirrämme tarpeiston ripeästi vuokrapakuun. Mahtava fiilis, kun yllättävät vaikeudet on voitettu! Liikkeelle päästyämme pakusta pamahtaa rengas. Ei hätää, vuokrafirman edustaja saapuu salamana vaihtamaan tilalle ehjän ja matka jatkuu.
Perille päästyämme kaikki sujuu rasvattuna. Ilmenee, että vaikka paikalla on sama miksauspöytä kuin meillä, siinä on eri päivitys, joten meidän plugit eivät toimi siinä ja omaa tiskiä emme voi käyttää, koska paikalla ei ole kaukokaapelia. Tilanne alkaa vaikuttaa huvittavalta.
Etenkin miksaajamme Jukka Putkinen näyttää riemastuneelta. Rautaisena ammattilaisena hän kuitenkin lopulta datailee asian kuntoon ja pääsemme lauteille sovittuun aikaan. Ehkä pienistä vastoinkäymisistä sisuuntuneena onnistumme soittamaan tiukan keikan, vaikka yleisö säästelee kovimpia suosionosoituksiaan illan pääesiintyjälle, Kentille.
Keikan jälkeen pääsemme todistamaan tapahtumaa, jota voi helposti pitää yhtenä rocktähteyden mittarina ja ehdottomana tavoitteena omalla uralla: pääesiintyjämme matkaavat shuttlella arviolta 50 metrin matkan bäkkäriltä lavalle.
(Arto)
RUISROCK
Turku
6.–7.7.2012
Päätämme lähteä festivaalille jo hyvissä ajoin perjantaina. Haluamme aistia tunnelmaa ennen ensimmäistä isoa päälavaesiintymistämme. Päivä sujuu rattoisasti ja huipentuu Jarvis Cockerin ja yhtyeensä vaikuttavaan keikkaan. Pulpin jälkeen kuuluttaja ilmoittaa lavan seuraavaksi esiintyjäksi Pariisin Kevään. Tuntuu absurdilta.
Illan päätteeksi saamme vielä bussiimme vieraaksi Frankin ihmisineen, jotka lahjoittavat solistillemme pierutyynyn.
Lauantaiaamu näyttää harmaalta. Sateen uhka leijuu ilmassa. Lämpötila on kuitenkin trooppinen ja aurinkokin alkaa paistaa soundcheckin aikaan. Itse esitys on fyysisesti raskas, johtuen lähinnä kuumuudesta ja sen aiheuttamasta nestehukasta.
Setin jälkeen suoritetaan uupuneina nestetankkausta. Illan tullen osa ryhmästä jää katsomaan Nightwishiä ”ammatillisessa mielessä”, kun taas osa suuntaa Turun keskustassa sijaitsevaan jokilaivaan tuulettumaan. Näin se käy.
(Jussi)
AITOON KIRKASTUSJUHLA
Pälkäne, Aitoo
8.7.2012
Aamulla nukkuminen tuntuu tärkeämmältä, kuin hotellin aamiainen ja saunaosastolla käynti. Elämä on valintoja.
Matkalla Aitooseen ihmetellään erään hiuksettoman multi-instrumentalistin öisiä edesottamuksia ja leikitään seuraleikkejä. Kirkastusjuhlasta on ennakkoon kuultu pelkkää hyvää ja perille saavuttaessa kertomukset osoittautuvat varsin paikkansapitäviksi. Alue on komea ja järjestelyt toimivat. Keikka tuntuu intensiiviseltä, on hyvää vaihtelua soittaa pimeässä sisätilassa Ruisrockin valtavan lavan ja päivänpaisteen jälkeen. Esityksen jälkeen vaihdetaan pikaisesti kuulumisia Chisun porukan kanssa ja lähdetään yötä vasten kohti Helsinkiä.
Jälkikäteen selviää, että kiertuemanageri Tommi Flycktin Aitoossa kadonnut puhelin on löytynyt Yö-yhtyeen bussista.
(Jussi)
ROTUAARI PIKNIK
Oulu
11.7.
Edellisenä iltana kiertuemanageri Tommi Flycktiltä tulee viesti: ”Bussi on tapansa mukaan korjauksessa ja on mahdollista, että joudumme perumaan keikan. Olkaa valmiudessa klo 6.”
On todennäköistä, että bussi on ollut korjauksessa enemmän kuin ajossa. Ehkä se vielä jollain reissulla jättää meidät tienposkeen. Bussi saadaan kuitenkin jonkinlaiseen ajokuntoon ja pääsemme matkaan vain 2h myöhässä.
Rotuaari Piknik on meille alkuillan keikka Oulun keskustassa ennen Neljää Ruusua ja Apulantaa. Kasvisruokailijan annos aika nöpö, mutta muuten järjestelyt ovat hyvät ja ehdimme jopa saunaan keikan jälkeen. Loppuillasta eksymme rannalta Nuclear Nightclubiin ja pääsemme todistamaan natiivien kehumaa paikallista erikoisuutta, Sylviä, jota markkinoisin yhtenä maailman paskimmista, mutta myös ehdottomasti parhaista liveakteista. Sääli etten valinnut promoottorin uraa. Aivan jeesuksen kova, sanoisin.
Aamun sarastaessa löydän itseni ja suurimman osan orkesteria edelleen samaiselta klubilta. Apulannan Parta tarjoaa lonkeron. En tiedä miksi. Ehkä korvaukseksi siitä, että ryöstivät meiltä valomiehen, joka yrittää epätoivoisesti nitistää sitkeää hikkaansa pöytäseurueemme kannustaessa, tiedä häntä.
Nykyinen puhuu vähemmän, joten minun puolesta ollaan sujut.
(Arto)
TAMMERFEST
Tampere
14.7.2012
Lentäen valvotut kilometrit ja niiden edes jotenkuten selvittämiseksi rakennettu niin sanottu sementinohut jyskyttävät tietään ulos systeemistäni. H-hetkeen on puoli tuntia, emmekä me emme ole vielä edes Tampereella.
Edellisillan Rubik-keikka Tšekin sateisessa tasavallassa on suonut Jussille ja minulle etuoikeuden tulla valmiiseen pöytään. Mandaatin tanssittaa kiertuemanageri Flyggtiä tulisilla hiilillä. Luvan käyttää samoja silmiä. Tilanne äityy lopulta täpäräksi, kiitos ilmailuyhtiöiden aikataulusotkun. Vartti vetoon. Mies kysyy ajolupaa. Emme myönnä. Mutta ehdimme. Ryhmä huokaisee. Tänään vedetään. Ja hyvin vedetäänkin. Tampere, rakkauden kaupunki.
Tunti hujahtaa nopeasti. Takahuoneparakit sekoittuvat keskenään. Frankia ei näy missään. Tervehdin bassotaiteilija Arvi Hasua. Hänen takanaan oksentaa mies hammasharjaan. Se on kuulemma refleksi, tietää joku kertoa.
(Artturi)
ILOSAARIROCK
Joensuu
15.7.
Edellisen, outokumpulaisessa Hotelli Malmikummussa nukutun (henkilökohtaisella tasolla unettoman) yön ja yllättävän oivallisen aamiaisen jälkeen seurasi neljänkymmenenseitsemän kilometrin ajo Laulurinteelle. Bussitunnelma sisältää koko kolmen vartin ajon ajan poikkeuksellista tunnelmaa; ikään kuin soittajaraasut tietäisivät, ettei tuleva keikka olekaan kategoriaa ”Perus” tai ”Hitit ja hitsiin”-tyyppinen rykäisy.
Eikä se olekaan. Asiat tuntuvat luistavan ja tunnelma on parhaimmillaan ja pahimmillaankin yllättävän lähellä mielikuvia suosikkifestarini päälavalla esiintymisestä – ei sillä, että tällaiseen olisi mikään voinut valmistaa, kesän kovin jännitystärinä käsissä, ehdottomasti – mutta näistähän sitä on joskus nuorna miesnä haavekuvia rakennellut.
Jengiä on aikaisesta aloitusajasta huolimatta hyvin ja musa taitaa upota kokijaan, ainakin hymyilevistä ja mukana laulavista, kauniista kasvoista päätellen. Pari tuttua kaunista kasvoa katsomossa pistävät vähän nieleskelemään ja joudunkin Meteoriitissa lopettamaan taustajollottamiseni hetkeksi, kun kesken heleää falsettia tulee kyynel ja itkuinen äänenmurros.
Jannut soittavat todella hyvin ja keikan jälkeinen totaalisen tyhjän ja liikuttuneen välissä tasapainoillut olo tuntuu silläkin tavoin ansaitulta. Kesän vakiokasvot, maamme eturivin rokkihenkilöt J. Joutsenniemi ja eräskin Frank tulevat ottamaan nopeat turinat legendaarisehkoilla takaportailla ennen omaa tsekkiään. En oikein osaa vielä puhua. Loput elämäni parhaasta sunnuntaista vietän rantasaunoen, kaatosateessa uiden, Balkanin rytmeistä seoten, perhettäni halaten, Antonya itkien ja Kausalan kollien kanssa leirintäalueella fisuja juoden.
(Ilari)
ITÄ–LÄNSI PESÄPALLO-OTTELU
Katinkulta-areena, Vuokatti
21.7.
Kun on tiedossa ilta PMMP:n ja Matti Nykäsen kanssa, odotukset ovat suuret, jos kohta pelonsekaiset. Tuskin ehdin bussista ulos, kun paikallinen koiranulkoiluttaja tulee kehumaan Vuokatin maasta taivaaseen ja kysäisee ohimennen, ollaanko me Matin porukoita. Toiveikkuus tuon ystävällismielisen naisen kasvoilla vaihtuu nopeasti hämmennykseksi, kun kerron meidän olevan Pariisin Keväästä. Menemme Rekon kanssa pyytämään Matti Nykästä kaverikuvaan. Maailmanmestari suostuu ja ilta jatkuu yöhön hyvänä.
Aamulla nousemme bussiin hiukan pahana edessä olevan kotimatkan pituudesta. Onneksi bussi on ollut paljon huollossa. Vain joitakin kilometrejä myöhemmin ohjaustehostin laskee öljyt pihalle viimeistä tippaa myöten ja vietämme seuraavan tunnin mukavasti soitellen Tiepalveluun (joka kieltää ajamasta) ja bussin omistajalle (joka kieltää hinaamasta). Mieleen jäävä on Tiepalvelun miehen reaktio, kun soitamme hänelle uudestaan ja kerromme pattitilanteesta: ”Voi vittu!”, ja perään vielä: ”Turvallista matkaa!”.
Päädymme ajamaan Rautavaaran Seolle hissunkissun, kolmen miehen vääntäessä rattia tiukimmissa mutkissa.
Jäämme Rautavaaralle odottamaan bussin omistajan tilaamaa ”Nilsiän miestä”, jonka on tarkoitus korjata ajokki, ja käymme sillä välin etsimässä uimarannan ja syömässä paikallisen hotellin ravintolassa pizzat, joiden odotus kestää kauemmin kuin yleisesti pidetään sopivana.
Odotus palkitaan: Nilsiän mies toteaa auton ajokelvottomaksi ja myös, ettei korjaus ole mahdollista tämän päivän aikana. Lopulta bussin omistaja suostuu tilaamaan meille uuden ajoneuvon. Jatkamme matkaa kuuden tunnin stopin jälkeen 19-paikkaisella sprinterillä, johon saamme mahdutettua vain henkilökohtaiset tavarat.
Backline ja kaikki tekniikka jää bussin kanssa Rautavaaralle. Kotimatka kestää 15 tuntia.
(Arto)
TYÖVÄEN MUSIIKKITAPAHTUMA & QSTOCK
Valkeakoski ja Oulu
27.8.–28.8.
Kesän harvoja myöhäisiä soittoaikoja, klo 24. Hienoa, kun saa soittaa pimeällä!
Jengi tuntuu tosin olevan aika nabossa, mutta hyvät bileet saadaan aikaiseksi. Niskan päälle yrittävä flunssa meinaa viedä äänen ja yritän päästä heti nukkumaan, kun jatkamme bussilla yön yli kohti aikaista vetoa Oulun Qstockissa.
Haemme Tommi Flycktin kyytiin Naamat-festareilta, Muuramesta. Kun saavumme aamuviideltä Muurameen, Flycktiä ei näy missään. Sen sijaan bussiin yrittää elämänsä humalan rakentanut, festariin etuajassa kyllästynyt mies, jonka puheesta saan selville Jyväskylän. Merkillepantavaa on, että mies näyttää odottaneen bussia saapuvaksi. Voitko kuvitella millainen on pettymys, kun on onnistunut toivomaan paikalle bussin, mutta joutuu toteamaan unohtaneensa toivoa sille oikean määränpään?
Lopulta Flyckt saapuu ja viitisen tuntia myöhemmin löydämme itsemme jälleen kerran Oulusta, jossa pääsemme näkemään oivallisen Kauko Röyhkä & Nartun oman keikkamme jälkeen. Loppupäivän osalta unohdamme bändit ja istumme iltaa niemennokassa omalla porukalla musaa kuunnellen ja viiniä maistellen. Sää on kesäinen ja mieli hyvä. Pidän Pariisin Kevään keikoille lähtöä edelleen ihan sujuvana ratkaisuna.
(Arto)
Teksti: Arto Tuunela, Ilari Kivelä, Jussi Hietala ja Artturi Taira
Kuvat: Timo Isoaho