Tihemmän pimeyden keskeltä voi löytää tien kohti valoa – Herra Ylppö ja Jouni Hynynen yhteishaastattelussa

Markus Paajala

Herra Ylppö ja Jouni Hynynen ovat kumpikin uuden äärellä. Ylppö tuo alkuvuodesta julki uuden EX-yhtyeensä esikoislevyn, ja Hynynen nähdään vaihteeksi Maanalainen armeija -kokoonpanon keulilla. Uusimman Soundin kansijutussa kaksikko kertoo, millaisista lähtökohdista uudet musiikilliset seikkailut kehkeytyivät.

Teksti: Timo Isoaho
Tämä on katkelma Soundissa 11/19 julkaistusta haastattelusta. Lue koko artikkeli lehdestä.

Ylppö: – Kun puhun tai kirjoitan, en oikeastaan koskaan mieti, että voiko näin sanoa. Ilmeisesti minulta puuttuu joku häpeän geeni, sillä minua ei kiinnosta, mitä muut ajattelevat sanoituksistani tai haastattelulausunnoistani. Niin kauan, kun en loukkaa ketään, niin antaa palaa vaan! Monet läheiset tutut ovatkin jo huomauttaneet, etteivät he pysty kuuntelemaan esimerkiksi Parisängyn lakanat -kappaletta, kun ”ethän sinä nyt voi laulaa noin suoraan ja noin intiimisti”. No, minä nyt vain pidän enemmän suorasta Bukowski-meiningistä kuin joistakin mystisistä runoista, ja lopputulos on sitten tällainen. Niin se vain menee, että jos vaimoni ilmoittaa erosta syntymäpäivänäni, niin totta kai levyn ensimmäinen kappale on nimeltään Syntymäpäivä.

Hynynen: – Umpirehellinen ja henkilökohtainen sanoitus on aina jyrkkä veto, ja arvostan sellaista rohkeutta helvetisti. Siis oikeasti: eihän Ylppöä tarvitse edes nähdä tai hänen kanssaan puhua. Riittää ihan hyvin, kun kuuntelee kaverin uuden biisin. Että jaahas, tällainen meno tällä hetkellä.

Ylppö: – Biisinkirjoittajan ammatti on sillä tavalla raaka, että ”se jokin” pitää luoda aina tyhjästä. Pidän kovasti Maj Karman 101 tapaa olla vapaa -levystä (2018), mutta sen tekemisen aikoihin minulla ei ollut mitään painavaa sanottavaa. No, Karma-levyn valmistumisen jälkeen ei mennyt kauankaan, kun elämäni muuttui ihan hirvittäväksi… Itse asiassa, samana päivänä, kun 101 tapaa olla vapaa ilmestyi, kirjauduin suljetulle osastolle. Siinä vaiheessa sanottavaa alkoi jo olla ihan helvetisti.

Hynynen: – Haaveilen siitä, että osai sin ja uskaltaisin itsekin sanoa asiat niin kuin ne ovat. Ettei aina tarvitsisi naamioida fiiliksiä jonkun Tuonen joutsenen asuun. Kun esimerkiksi kävin joitakin vuosia sitten läpi omaa avioeroa, en osannut käsitellä sitä tilannetta… elämässä tai taiteessa. Niissä tunnelmissa syntynyt Maailmanloppu on ehkä Kotiteollisuuden heikoin albumikokonaisuus.

Ylppö: – Mutta miksi taiteilijan pitää olla niin saatanan rikki, että saa jotain vaikuttavaa ja voimakasta aikaiseksi?

Hynynen: – Se on helvetin hyvä kysymys. Jos ajatellaan omaa elämäntilannettani juuri nyt, niin asiat on melkein liiankin hyvin – siis ainakin sen ”ahdistuneen taiteilijan” näkökulmasta katsottuna. Juicehan kirjoitti joskus, että ”Kun on paha olo sulla niin laulun siitä teen / ei oo muuta keinoo mulla ollut vuosikymmeneen.” Itse olin samoilla linjoilla hyvin pitkään, mutta erityisesti Maanalaisen Armeijan materiaalin äärellä on tullut sellainen olo, että hyvästä fiiliksestäkin pystyy ihan hyvin tekemään kappaleen. Eihän albumi esimerkiksi pelkkää fanfaarimaista rakkauden ylistystä ole, mutta sieltä löytyy kuitenkin lauseita tyyliin ”usko rakkauteen tai se kuolee”. Epäilen vahvasti sitä, että löytäisikö tuollainen juttu paikkaansa Kotiteollisuuden levyltä.

– Toisaalta taas: Maanalaisen Armeijan tekstit ovat muutenkin syntyneet ihan eri tavalla kuin Kotiteollisuuden. Kun mietin ja hahmottelin sanoja, vietin helvetisti aikaa lähiöbaareissa kuunnellen vierestä Irman ja Reijon tarinoita rakkaudesta ja vähän muustakin. Jos Kotiteollisuuden biisit ovat tuokiokuvia omista fiiliksistäni, niin Maanalaisen Armeijan sanoitukset kertovat Peten pubissa päivästä toiseen istuskelevien hahmojen risaisesta elämästä… Toisin sanoen tekstini ovat nyt paljon enemmän Bukowskia – kummankin sukupuolen näkökulmasta katseltuna – mutta pistän kaiken kohelluksen Ailahelenan ja Kaarlojorman piikkiin, ja pidän omat jalat kuivina.

Ylppö: – Jätkä on ammattilainen, Vexi Salmi on tehnyt varmaan tekstejä samalla tavalla. En itse pysty tuollaiseen, sillä jostakin syystä minun täytyy kokea itse ne jutut, mistä teen sanoituksen. Suoraan ja totta kirjoittaminen on ollut minulle aina selviytymiskeino – erityisen vahvasti viime aikoina. Mutta vaikka pistinkin nyt paperille periaatteessa kaiken, niin jätin tietoisesti erovihan pois EX-yhtyeen kappaleista. En halunnut ikuistaa sellaisia ajatuksia albumille, sillä viha ja muutkin vahvat tunteet laantuvat ajan kuluessa. Toki minulla oli pari vihaisempaa kappaletta, mutta ne jäivät sitten albumilta, sillä minulle tuli fiilis, että nämä eivät ole lauluja vaan kirouksia.

Hynynen: – Vaikka olisi kuinka helvetin paha tilanne… Siis onhan eron hetkelläkin kyse kuitenkin rakkaudesta. Eikö niin? Ja kun pahin on ohi, päällimmäisenä on kaipaus eikä se, että vittu kun vituttaa yli kaiken.

Ylppö: – Olen onneksi päässyt sen pahimman yli. Kun mainitsemani ensimmäinen shokkireaktio meni ohi, päälle iski helvetillinen masennus. Vitun vakava, syvä masennus. Makasin sängyn pohjalla, enkä nähnyt ketään moniin päiviin. Laihduin helvetisti, sillä saatoin syödä päivässä yhden lihapiirakan. Kauppaan meneminen tuntui täysin mahdottomalta ajatukselta.

Hynynen: – Tuo on saatanan jyrkkää kamaa. Itse en tiedä tuollaisista syvyyksistä mitään.

Ylppö: – Synkin vaihe kesti lopulta yhdeksän kuukautta. Niin kauan meni, etten saanut ilon tuntemuksia mistään. On kauheaa tajuta, ettei nauti yhdestäkään asiasta eikä pysty tekemään mitään. Vittu mitään! Sitä vain makaa täydellisen apaattisena ja päässä jyskyttää ajatus, että elämässä ei ole enää mitään järkeä enää koskaan.

Hynynen: – Jotenkin tulee mieleen, että aika monessa rokkihaastattelussa todetaan puolihuolimattomasti, että ”musiikki on pelastanut minut”. Se on rock ’n’ roll -klisee, mutta joskus se on ihan vitun totta.

Ylppö: – Ainakin minun kohdallani on karu totuus, että en välttämättä istuisi tässä ilman biisintekijän lahjaa. Tai ilman lapsia, Maj Karmaa ja EX-yhtyettä. Kun olin syvimmän ahdistuksen syövereissä, saatoin kuvitella kirjoittavani jotakin sanoitusta – toisin sanoen vältin sen täydellisen yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen tunteen, kun ajattelin tekeväni kappaletta, jonka muut ihmiset saattavat vielä kuulla.

Hynynen: – Musiikki on kommunikaation väline. Kun edes kuvittelee vielä jonakin päivänä laulavansa tai olevansa vaikka esiintymässä, niin auttaahan sekin jo eteenpäin.

Ylppö: – Jotenkin oli vain pakko selvitä, minuutti minuutilta, vaikka tuntuikin helvetin pahalta. Ja lopulta toipuminen alkoi, toki varsin pienin askelin. Kun sitten aloin päästä ylös sängystä, sovin Joelin ja Hamidin kanssa, että nähdään studiolla joka keskiviikko, ja yritetään tehdä biisejä. Keskiviikosta tuli nopeasti kiinnekohta, jota aloin odottaa todella voimakkaasti. Lisäksi Maj Karmalla oli keikkoja, ja niiden elämää aikatauluttava vaikutus oli todella tärkeä. Jossakin vaiheessa tunnelin päässä alkoi näkyä valoa enemmän ja enemmän, ja eräänä päivänä huomasin naurahtavani jollekin jutulle. Tuntui aivan käsittämättömän hienolta, kun kykenin taas tuntemaan jotakin!