Tuumailuja | Pikkulevykatsauksessa röökialttari-lauluja pirskahtelevia kitarasooloja

Tuumailuja-palstalla arvioidaan kuukausittain seiskoja ja muita pikkulevyjä.

Teemu Tanner aka Kynnet
(c) Karoliina Niemenkari

Teemu Tannerin naukuva ääni on tuttu etenkin Hopeajärven levyiltä, mutta aikaa ja intoa riittää muihinkin projekteihin. Miekkosen sooloksi laskettava Kynnet on edennyt kuluvana vuonna jo toiseen kasettijulkaisuunsa. Hopeajärveen verrattuna Menee poks -kasetti on astetta yksinkertaisempaa ja vailla Hopeajärven musiikin välillä päälleliimattua kieroutta. Tekstien maailma tosin edustaa samaa vinksahtanutta tulokulmaa, joka napakan pienimuotoisten sovitusten kanssa tekee lopputuloksesta kiehtovan. Huomion tahtoo varastaakin kaikki soittimet haltsaavan Tannerin yhtaikaa sipsuttava ja tiukka rumpalointi.

Lokit-yhtyettä kuunnellessa minulle tulee aina mieleen, että hyllystä pitäisi kaivaa Sebadohin Harmacy-albumi. Mutta tämä kotimainen indiejoukkio ajaa kyllä saman asian. Erityisesti pidän laulaja Juuson rauhoittavasta äänestä ja tavasta rytmittää laulumelodiansa. Yhtye tekee kunniaa 90-luvun indie rockin rosoiselle melodisuudelle, mutta pastissiksi se ei tyydy. Tasapainossa on kompakteissa kappaleissa ihan kaikki tarvittava pirskahtelevia kitarasooloja myöten. Tämä neljän biisin mittainen toinen seiskatuumainen on edellisen tapaan nimetön ja vailla kuvakansia.

Kolmas Fuck Recordsin julkaisu on tällä kertaa mystisen Hemmo Raunion yksipuoleinen vinyylisingle. Jos tämä olisi tehty 80-luvulla, kyseessä olisi himoittu kummallisuusklassikko. Tämänkin julkaisun keräilyarvoa nostaa olematon sadan kappaleen painos. Poistakaahan siis itsellenne jos vastaan tulee. Kiinalaisen ravintolan outo röökialttari on nimensä mukaisen omituinen punkpopneronleimahdus, jossa rupuinen rumpukone puputtaa rytmin ja lakoninen miesääni kerii kummallista tarinaa auki. Ryömin roskikseen on astetta traagisempi kertomus, jota vinouttaa ilmeisesti vokooderin läpi myllytetty puhelaulu.

Tuomas Toiviainen, joka myös Moppi-nimellä tunnetaan, on tauon jälkeen aktivoitunut uudella The Rocks -kokoonpanollaan. Arvaamatomiin suuntiin tähyävä artisti säilyttää persoonallisen lähestymistavan tälläkin kertaa. Hyvä esimerkki on avauskappale Ollappa mulkku, joka pohtii taiteilijuuden ominaispiirteitä swingin tahtiin. Päätösraitaan Terhi ehtiessä ollaan siirrytty jo lainaamaan Iggy Popin Passengerin klassista rytmiä. Toiviaisen vainu popkappaleiden ydinominaisuuksille on tallella, mutta tällä kasettijulkaisulla tyylitajuisesti vanhahtavat sovitukset hautautuvat epätasapainoisen käppäsoundin alle.

Ettei koko setti menisi popin parissa nyhväämiseksi, niin mainitaan vielä lopuksi, että myös Julma-H:n tuore Kuka muu muka 2 -biisi on tarkastamisen arvoinen tapaus. Kuulijasta riippuen se on paluuta Al-Qaida Finlandin tunnelmiin tai silkkaa improvisointia. RPK:n ja DJ Tatc:n sivelemä maisema on kuitenkin artistin parhaiden töiden tapaan pahaenteisen viipyilevää. Nimen monitulkintaisuuskin toimii. Biisi löytyy tanskalaisen räppäri Pede-B:n kanssa tehdyltä split-sinkulta. Juutinmaan kaverin kotikielellään esittämä veto jättää kylmäksi jo pelkistä kulttuurieroista johtuen.

Teksti: Antti Luukkanen
Julkaistu alun perin Soundissa 11/2016


Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella: SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere.