Vuoden 2017 parhaat kotimaiset levyt – Soundin toimittajien valinnat

Litku Klemetti otti tiedon voitostaan näin coolina.
Kuva: Aleksi Muhonen

Soundin toimittajat ovat mielipiteensä kertoneet: Litku Klemetti teki vuoden 2017 parhaan albumin.

Mikä oli parasta vuonna 2017? Monikin asia, mutta mitä albumeihin tulee niin olemme pitkällisen kalkuloinnin jälkeen saaneet selville Soundin toimittajien suosikkilevyt. Otetaan ensiksi käsittelyyn kotimaiset artistit. Ulkomaisten levyjen parhaimmiston löydät täältä.

Tänä vuonna voittaja erottui poikkeuksellisen selvästi. Vuosi sitten Master Of Pulpets -tulokaspalkinnollakin huomioimamme Litku Klemetin alkuvuodesta ilmestynyt ensimmäinen soololevy Juna Kainuuseen voitti Soundin toimittajien sydämet hyvin laajalla rintamalla. Mikko Joensuun mestarillisen trilogian päätösosa vetosi soundilaisiin viimevuotisten edeltäjiensä tapaan. Uusimman lehden kannestakin löytyvä Circle tuntuu elävän taas yhtä kultakautta hienon Terminal-levyn ja hurmoksellisten keikkojen myötä, ja hienostihan se vetosi toimittajiimmekin.

Voittajan haastattelun sekä lisää toimittajiemme suosikkilevyjä löydät Soundista 11/2017. Seuraavaksi on sitten teidän vuoronne kertoa omat suosikkinne!

Näytteet vuoden parhailta levyiltä löydät kätevästi tältä soittolistaltamme.

VUODEN 2017 PARHAAT KOTIMAISET ALBUMIT


1. Litku Klemetti: Juna Kainuuseen
”Sävellykset ovat enimmäkseen skaalan huipulta, ylittämättöminä 10-raitaisen ja 25-minuuttisen (passeli mitta) albumin dramaattisesti avaava Jääkuningatar sekä klassikkotason nimiraita. Yllättyisin suuresti, ellei tämä olisi vasta alkusoittoa pitkälle ja kiehtovalle uralle.” (Mikko Meriläinen, Soundi 1/2017)


2. Mikko Joensuu: Amen 3
Amen 3 on trilogian komein sekä ennen kaikkea tulevaisuuden kannalta kiinnostavin ja lupaavin levy.” (Arttu Tolonen, Soundi 5/2017)


3. Circle: Terminal
”Riffien sinnikkäinkin tautologia latautuu elävällä, keskittyneellä ja innokkaalla soittamisella, jonka fiilinki ei vahingossakaan lusaannu mantramaiseen ambienssiin.” (Asko Alanen, 5/2017)


4. Tuomari Nurmio: Dumarillumarei
Dumarillumareilla soi häkellyttävän monipuolinen musiikillinen tyyli- ja sävykirjo.” (Pertti Ojala, Soundi 4/2017)


5. M: Tehtaantyttö
Tehtaantyttö on mestarillinen debyyttialbumi, jonka voi odottaa tulevien kuukausien kuuntelussa vain kasvavan.” (Antti Granlund, Soundi 8/2017)


6. Mara Balls: Elävä kivi
”Tuntuu että sävellykset kumpuavat pidäkkeettä lahjakkaan ja vimmaisen, mutta ristiriitaisen Marian sisältä. Kiihkoa!” (Hemmo Päivärinne, Soundi 5/2017)


7. Talmud Beach ja Faarao Pirttikangas: Talmud Beach ja Faarao Pirttikangas
”Omaperäisten, keskenään tuttavallisten tyylilajien yhdistelmä kiteytyy uudeksi svengin ja kerronnan lajityypiksi.” (Asko Alanen, Soundi 9/2017)


8. Joose Keskitalo: Julius Caesarin anatomia
”Tämän hallitun ja levollisen tupla-albumin jäljiltä on hieman pöllämystynyt olo. Mitä juuri kuulin?” (Pekka Laine, Soundi 2/2017)


9. Matti Johannes Koivu: Lähtölauluja
”Aivan perussettiä ja samaan aikaan vaikeinta maailmassa. Tämän Koivu osaa.” (Eero Tarmo, Soundi 1/2017)


10. Astrid Swan: From The Bed And Beyond
”Teemastaan huolimatta elinvoimainen ja itsevarma levy – koska Astrid Swan on elinvoimainen ja itsevarma artisti.” (Antti Granlund, Soundi 2/2017)


11. Ursus Factory: Älä lopeta uskomista rakkauteen baby
”Kun tunteiden pato on avattu, värittyvät levyn höpsöimmätkin hetket sen kautta ja yhtäkkiä kaikella tuntuu olevan syvempi merkitys.” (Mikko Meriläinen, Soundi 7/2017)


12. Verneri Pohjola: Pekka
Pekka on häkellyttävästi sekä hengessään uskollinen että äärimmäisen omaleimainen tulkinta isä-Pekan kujeilevista sävellyksistä.” (Aleksi Paalimäki, Soundi 5/2017)


13. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lauluja Suomesta
”Harvemmin jo kertaalleen haudatuille yhtyeille mitään lisättävää edes jää, mutta Niskalaukaus on edelleen yhtä ajaton kuin ajankohtainenkin.” (Ville Sorvali, Soundi 9/2017)


14. The Blassics: Becoming Waves
”Musiikkisoittimet kommunikoivat keskenään saumattomasti, yhtyeen flow lipuu kuin Atlantin aallot kaukaiseen hiekkarantaan.” (Linda Söderholm, Soundi 6/2017)


15. Hallatar: No Stars Upon The Bridge
”Murheen, menetyksen ja yksinäisyyden soundtrack, jolle Raivio on sisimmästään jotenkin löytänyt myös valon.” (Mape Ollila, Soundi 9/2017)


16. Hullu Ruusu: Hullu Ruusu
”Laulujen omintakeisuuden ja esitystavan sydämellisyyden lisäksi Hullu Ruusun valttina on soiton vivahteikuus.” (Pertti Ojala, Soundi 10/2017)


17. Pimeys: Silkkitie
”Nelikkomme on jälleen leipaissut kelpo kiekon. Miellyttävän härskiin kuosiin puetun sellaisen.” (Eero Tarmo, Soundi 2/2017)


18. Lau Nau: Poseidon
”Lau Nau rakentaa ilmaisuaan niin tarkkanäköisesti ja rikkumattomasti, että musiikin synnyttämät assosiaatiot ovat poikkeuksellisen voimakkaita.” (Hannu Linkola, Soundi 11/2017)


19. Wintersun: The Forest Seasons
The Forest Seasonsin jälkeen kaikki muu kuulostaa näpertelyltä. Jos tämä on muka välityö, mitä ihmettä Time II voi olla?” (Mape Ollila, Soundi 6/2017)


20. Maria ja Marsialaiset: Pysy hereillä!
”Superkollektiivi tiivistää aiemmat garage popin, tuomiohevin ja kokeellisen folkin ilmaisunsa möyryävään hard rockiin.” (Asko Alanen, Soundi 5/2017)

Ulkomaisten levyjen parhaimmiston löydät täältä.


OSALLISTU SOUNDIN VUOSIÄÄNESTYKSEEN