Holtitonta hikoilua murskaavan massan äärellä – Radiopuhelimet Lepakkomiehessä

Radiopuhelimet | 7.9.2018 Lepakkomies, Helsinki. Hemmo Päivärinne raportoi.
10.9.2018 16:39

Lepakkomies eli Lepis on pienehkö mutta tärkeä keikkapaikka Kalliossa, tuossa Helsingin Bronxissa. Yläkerrassa on baari bilispöytineen ja alakerrassa baarilla varustettu hyvin matala esiintymistila, jonka lavalle bändi joutuu kulkemaan yleisön läpi. Paikassa on neljästi viikossa keikkoja, varsinkin punk-sellaisia, ja ainakin halvat lipunhinnat. Radiopuhelimien ja Seksihullujen keikka kustansi vain 10 euroa sekä 2,5 euron narikan.

Koska olin käynyt paikassa viimeksi peräti pari vuotta sitten, niin jotenkin sekoilin reppuni kanssa, enkä löytänyt alakerran portaita. Portieeri osoitti oikean suunnan ja kylläpä meikää nolotti, vaikka olin ihan selvin päin (höpö höpö! – H.P. huom).

Yritin etukäteen netistä yytsiä keikkojen alkamisaikoja, mutta turhaan. Saavuin paikalle jo hieman klo 21 jälkeen havaitakseni, että lämmittelijä Seksihullut aloittaa vasta klo 22.15 ja pääesiintyjä Radiopuhelimet klo 23.15. Voi vittu että oli tylsää odottaa bändejä, mutta olenkin näin vanhemmiten tullut kärsimättömäksi ja kärttyiseksi mummoksi. Alakerrassa oli kaikenlaista jurrista vipeltäjää ja selkään taputtelijaa. Kulutin aikaani ryystämällä alkoholipitoisia juomia, joiden hinta oli noussut aiempiin muistiinpanoihini verrattuna.

Lämppäri heitti vain lyhyen puolen tunnin keikan. En saanut Seksihulluista oikein mitään irti. Edes seksiä tai hulluutta.

”Basso oli silkkaa muminaa ja siitä puuttui selkeää dispersiota sekä reaktiivista kapasitanssia.”

Radiopuhelimien aloittaessa torppasin itseni tapani mukaan eturiviin, koska taaempaa ei näe juuri mitään, kun lava on niin matala. Kitaristien vahvistimet ampuivat lujaa, mutta basso oli silkkaa muminaa ja siitä puuttui selkeää dispersiota sekä reaktiivista kapasitanssia. Oli mielenkiintoista havaita, miten kitaristi Mällisen efektitön Marshall-soundi on kirskuvan kuiva, vaikka hän soittaa Gibson Les Paulia, kun taas kitaristi Katzin efektein ryyditetty Stratocaster+Fender-soundi on tavallaan metallista pörinää, olematta kuitenkaan heviä. Rumpali Raatikaisen muoviset Ludwig-pöntöt ovat makeat ja muikeat.

Ai niin, Mällinen voisi pliis leikata vapaana kitaran lavassa heiluvat pitkät kieltenpäät, koska ne ovat niin tyylittömät, vaikka ei hän taida mielipiteestäni juuri välittää.

Radiopuhelimet louhii eräänlaista huutolaululla ryyditetty anarkistista ja arkaaista funkrockia, jossa ääni muuttuu murskaavaksi massaksi. Soitto on hikistä, tiukkaa, aggressiivistä ja ankarasti arrattua. Kitaristien soundit ja sovitukset täydentävät toisiaan oivasti. Basso tukee, muttei erotu. Keekoileva laulusolisti Mäki oli teipannut lunttilapun laulukaapin taakse. Mäki pitää muuten keikoilla aurinkolaseja sekä mustia hanskoja. Miksi hanskoja? Onko hän kenties bakteerikammoinen? Mäki on kuitenkin altis kättelemään yleisöä ja paiskasin itsekin handua kolmasti keikan aikana. Viimeisestä tuli jo sanomista.

Katto.

Alakerta oli täynnä bändin kiihkeitä faneja. Itse asiassa paikka on yhtyeelle juuri passeli ja sopivan kokoinen hikinen matala kuttilo. Mun kävi rumpalia melkein sääliksi havaitessani, että happi alkoi olla välillä selvästi vähissä ja breikeissä piti säästellä, ettei groove hyydy. Paikka oli kuin pätsi. Hikoilin itsekin holtittomasti ja kalsaritkin olivat aivan märät. Tavallaan huikeaa.

”Happi alkoi olla välillä selvästi vähissä ja breikeissä piti säästellä, ettei groove hyydy”

Illan settilista oli (sain tiedot liikennevalogimmoilta):

  1. Lappajärvi
  2. Vitsit vähissä
  3. Jeesus Kristus
  4. Naapurit
  5. Jäämeri
  6. Hailuoto 2
  7. Vanhus ja piru
  8. Vankifarmilla
  9. Ajattele
  10. Supertietoisuus
  11. Ei kenenkään maa
  1. Seuraavassa sodassa (encore)
  2. Uusi mahdollisuus (encore)

Elikkästen setissä oli uusiakin biisejä. Lupaako se uutta levyä? Ilmeisesti. Jösses! Olisi fantsua, jos saisin arvioida sen. Tämä on siis toive. (Ehkä, jos lähetät lisää Dragstereita! – Pt. huom.)

Koska edellinen Radiopuhelimet-fanipaitani oli liiallisen käytön vuoksi kulunut puhki, niin olisin mieluusti ostanut uuden tai vaikka kaksi, mutta merkkaritiskiä ei tällä kertaa ollut. Snif.

Lattia.

Olipas muuten taas ihan helvetin hyvä keikka. Osaako ne muita tehdäkään? Adjektiivit loppuvat kesken. Radiopuhelimet on kenties koko maailmankaikkeutemme paras rock-yhtye. Onkohan edessäni jorannut punktoimittaja Mervi Vuorela muuten samaa mieltä?

Kotimatkalla kävin snagarilla sotkemassa housuni ja plokkasin taksin, kun Länsimetro ei enää kulkenut. Perillä Larussa sain harmaita hiuksia (vaikka olen kalju), kun pankkikorttini ei toiminutkaan yhteysvirheen vuoksi ja käteistä ei ollut. Olin jo soittamassa pennuiltani fyrkkaa, mutta onneksi rajattoman saldon luottokorttini pelasi viimein ja opin samalla, että siinä on lähimaksuominaisuus.

Hemmo Päivärinne

 

 

 

Lisää luettavaa