Lasvegasilainen The Killers sattui olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tanssittavat indierockhitit Mr. Brightside ja Somebody Told Me tekivät yhtyeestä kertaheitolla todella ison nimen. Niiden vauhdittamana Hot Fuss -albumidebyytti (2004) myi peräti seitsemän miljoonaa kappaletta. Nyt kyseiset kappaleet ovat nuorten aikuisten nostalgiaa.
Sittemmin The Killersin vauhti on laantunut, mutta jokaiselta neljältä albumilta on irronnut muutama mukava hitti. Silti semmoisia ei piisaa aivan tarpeeksi puolentoista tunnin keikkasettiin. Pariin otteeseen touhu törmäsi seinään, vaikka rumpali Ronnie Vannucci Jr. huhki herkeämättä ja komeasti laulanut Brandon Flowers yllytti yleisöä bailaamaan parhaansa mukaan. Täytyy sanoa, että jos Brandon ei tykkää työstään, on hän pirun hyvä näyttelijä.
Keikalla The Killers ei esitä sen kummempia kommervenkkejä. Flowersin, Vannuccin, kitaristi Dave Keuningin (parturiin ja heti!) sekä basisti Mark Stoermerin muodostama yhtye ei teeskentele eikä häpeile, vaan toimii tismalleen odotusten mukaan. The Killers tyytyy illasta toiseen soittamaan suurimmat hittinsä ja valikoiman uusimman levynsä (Battle Born, 2012) vähän liiankin suuria kappaleita.
Yhtye kapusi lavalle salivalojen palaessa ja pamautti heti alkuun Mr. Brightsiden. Areena pimeni vasta sitä seuranneiden aplodien aikana. Sen jälkeen valot vilkkuivatkin niin maan perusteellisesti. Surrealistisin hetki koettiin Miss Atomic Bombin aikana, jolloin kaikkialla pamahdelleet ja liehuneet lieskat saivat kummastelemaan, että ollaanko tässä Acceptin tai Iron Maidenin keikalla.
The Killersin toinen albumi Sam’s Town (2006) nähdään tyylillisenä poikkeamana kurssista. Muun muassa Bruce Springsteenin innoittaman levyn kiihkeät rockbiisit (For Reasons Unknown, Read My Mind ja encoreen säästetty, kerrassaan komea When You Were Young) olivat kuitenkin illan innostavimpia hetkiä. Ne kulkivat pystypäin ja tuntuivat myös ilahduttavan yleisöä.
Brandon Flowersin ja kumppanien isosta poprockista on helppo pitää, mutta siinä ei ole mitään vaarallista, yllättävää tai edes kovin omaa. Toisaalta kaipaako sellaisia elementtejä enää kukaan? Ei ainakaan kovin moni mieluummin tällaisilla mukavilla massakeikoilla kuin kapisilla klubeilla viihtyvä.
Teksti: Tero Alanko
Kuvat: Torey Mundowsky