Kuinka ärsyttää takuuvarmasti jokaista kymmenen metrin säteellä olevaa musiikinystävää? Leveile jollain merkittävällä keikalla, jonka olet itse nähnyt mutta muut eivät.
Suomen keikkahistoriassa riittää tällaisia iltoja. Jotkut muistavat tämän tästä mainita, että näkivät Lady Gagan Helsingin Kulttuuritalossa vuonna 2009, siis juuri ennen kuin laulaja kohosi popin supertähdeksi ja areenaluokkaan. Toiset kertovat mielellään nähneensä Radioheadin Helsingin Juhlaviikoilla vuonna 1995. Foo Fighters vieraili todellisella erikoiskeikalla Tavastialla vuonna 2003, ja sitten ovat tietysti 1960–70-lukujen kuviot, kun esimerkiksi Led Zeppelin, Queen, Jimi Hendrix ja Tom Waits vierailivat Suomessa.
Itse olen hiljaa ylpeä siitä, että näin Panteran voimiensa tunnossa Far Beyond Driven -kiertueella vuonna 1994. Ensinnäkin keikka oli mitä mainioin, ja toiseksi tuon kokoonpanon missaamista on nykyään mahdotonta korjata. Dimebag Darrell murhattiin vuonna 2004, ja sydänvaivoista kärsinyt Vinnie Paul poistui rajan taa vuonna 2018.
Ei siis ihme, että metallimaailma kohahti, kun tänä kesänä tuli julki tietoja uudesta Pantera-kiertueesta. Abbottin veljekset ovat poissa, mutta heidän tilalleen on pestattu sessiomiehiksi Zakk Wylde ja Anthraxin Charlie Benante. Uutinen herätti luonnollisesti kiivasta keskustelua, kun osa yleisöstä riemuitsi ja toiset syyttivät kaikkia asianosaisia rahastuksesta ja klassikkobändin nimen tahraamisesta. Eivätkä Anselmon taannoiset ”white power” -heilautuksetkaan ole jääneet unholaan.
Minun on vaikea nähdä kiertuetta muuten kuin tervetulleena asiana. Ainakin siis mikäli se pysyy sellaisena kuin rundi on nyt mediassa esitetty: kysymys ei ole niinkään Panteran reunionista vaan maineikkaan yhtyeen tuotannon juhlistamisesta.
Kysyntäähän riittää vaikka millä mitalla. Suomessa moneen otteeseen järjestetty Dimebag Beyond Forever -kiertue toimii tästä hyvänä esimerkkinä: kun itse Panteraa ei ole enää mahdollista nähdä, on tribuuttihengessä järjestetty coverkiertuekin riittänyt täyttämään suuria saleja pitkin Suomea. Eikä Phil Anselmolta ole varmasti jäänyt huomaamatta, että hänen nykybändinsä keikoilla suurimmat suosionosoitukset irtoavat Pantera-kappaleiden aikana.
Viimeisen kerran Pantera nähtiin Suomessa vuonna 1998 Nummirockissa. Tuon jälkeen on varttunut kokonainen sukupolvi raskaan musiikin ystäviä, jotka eivät koskaan ennättäneet nähdä klassikkobändiä keikalla. Eikö suunniteltu kiertue ole heille suuri palvelus – viimeinen mahdolllisuus fiilistellä Walkin ja Becomingin tahtiin ennen kuin Anselmo ja Rex Brown ovat eläkeiässä? Iän myötä raihnaistunut Anselmo on 54- ja Brown jo 58-vuotias.
Eikä minulla ole epäilystäkään siitä, etteivätkö Wylde ja Benante hoitaisi osuuksiaan ammattilaisen ottein. Luottamusta lisää tapa, jolla molemmat ovat kommentoineet tilannetta medialle: “Tähän täytyy suhtautua samalla tavalla kuin soittamiseen Ozzy Osbournen bändissä. Siinä soitan Randy Rhoadsin ja Jake E. Leen juttuja, samoin kuin Black Sabbathia, ja homma täytyy pitää niin uskollisena alkuperäiselle kuin mahdollista. Tätä täytyy ajatella coverbändinä”, Wylde sanoi tuoreessa haastattelussa Eddie Trunkin podcastissa.
Benante on samoilla linjoilla. “En voi lähteä tähän Anthraxin rumpalina, koska silloin bändin soundi olisi aivan erilainen. Pyrin mieluummin siihen, että jos kuulija sulkisi silmänsä, hän voisi luulla Vinnien soittavan rumpuja”, Benante sanoi samassa yhteydessä.
Tilannetta voi punnita uudelleen sen jälkeen, kun suunniteltu kiertue on suoritettu onnistuneesti loppuun, katsomot ovat olleet pullollaan ja kaikki asianosaiset ovat tienanneet mukavan korvauksen vaivoistaan. Silloin väistämättä tulee eteen päätös: oliko se siinä, vai pitäisikö hommaa sittenkin jatkaa vielä toisen rundin verran? Tai kolmannen? Pitäisikö tehdä levy? Levyttää vanhoja biisejä uusiksi?
Tuolloin voi olla syytä tarkistaa näkemyksiä projektin luonteesta. Tässä vaiheessa kuitenkin lähinnä odotan tietoa siitä, milloin kiertue saadaan Suomeen. Lupaan olla paikalla.