Valtavan suosituksi poptähdeksi kohonneen Sannin Vahinko-musiikkivideo julkaistiin eilen. Katsoin sen läpi ja päätin, ettei videota nosteta esille Soundin verkkosivujen uutisvirrassa.
Tämä ei ollut mikään kannanotto Sannin musiikin hyvyyden tai huonouden suhteen. Pidän Sannia yhtenä lahjakkaimmista säveltäjistä, mitä maassamme on 2010-luvulla nähty. Vahinko-kappalekin on taiten kirjoitettu hitti, ja myös sen epäsovinnaiset sanoitukset viehättävät.
On samanaikaisesti häiritsevää, mielenkiintoista ja hauskaa, että nykypäivänä, jolloin tasa-arvoon kiinnitetään enemmän huomiota kuin koskaan ja Beyoncen kaltaiset maailmantähdetkin julistavat feminismiä, ilmaantuu jostain laulajatar, joka käytännössä esineellistää itse itsensä.
On vähän tyylitöntä, jos kirkkain silmin väitetään, ettei osattu odottaa minkäänlaista kohua. Tulee tunne, että Sanni pitää yleisöään vähän tyhmänä.
”On ilo olla sun vahinko” ja ”jos haluut testaa mua yhden kerran vaan” ovat nuoren naisen laulamina raflaavampia lauseita kuin tuhat riviä metallibändien saatanallista jupinaa.
Se on ollut vähän hankalampaa sulatella, että lelu-Sanni ja post-breakup-seksistä laulava Kasmir ovat nimenomaan kouluikäisten suosikkeja. Mutta mikäs minä olen moralisoimaan: silloinhan popmusiikkia tehdään oikein, kun se ärsyttää vanhempaa sukupolvea, ja minä olen nyt nuorena vanhempana juuri sitä.
Mutta kun Sannin videolla peruskouluikäiset tytöt laulavat itsensä testaamisesta, aletaan koluta sellaisten mielikuvien syövereitä, joiden kanssa minä en halua olla missään tekemisissä. Sannin musavideo sai siis jäädä.
Ilmeisesti en ollut ajatuksissani yksin, sillä Helsingin Sanomien Jussi Lehmusvesi tuohtui hänkin videosta. Toimittaja soitti Sannin levy-yhtiön promootiopäällikölle ja kysyi, millaisia ajatuksia video Warner Musicilla herättää.
Selvää vastausta ei tullut, mutta video katosi yhtä nopeasti kuin oli nettiin ilmaantunutkin.
Ehkä artisti ja levyfirmakin tulivat siihen tulokseen, että videolla mentiin hyvän maun tuolle puolen, ajattelin.
Olin väärässä.
Hetki sitten sähköpostiini ilmaantui tiedote, jossa Sanni selvittää syitä videon tekemiselle ja poistamiselle.
Poistaminen ei suinkaan johdu siitä, että kenenkään harkintakyky olisi pettänyt vaan siitä, että ”muutaman soraäänen mukaan kappaleen teksti ei sopinut kaikkien suuhun”.
”Emme osanneet tiimini kanssa odottaa, että videoon saatettaisiin rinnastaa vastenmielisiä assosiaatioita, kun lähtökohtaisesti tarkoitus oli vaan antaa faneille mahdollisuus laulaa lempikappalettaan biisin musavideolla”, Sanni kirjoittaa.
Anteeksi nyt, Sanni, mutta tämä kalskahtaa vähän samanlaiselta uhriutumiselta, mitä on viime vuosina saatu kuulla eräiden poliittisten toimijoiden suista näiden päivitellessä ”median ajojahtia”.
Se on ihan hienoa ja asennepitoista, että nuori poptähti laulaa panemisesta. Vielä kunnioitettavampi saavutus on, että panemisesta lauletaan sellaisesta näkökulmasta, joka herättää kuulijassa ajatuksia.
On kuitenkin vähän tyylitöntä, jos kirkkain silmin väitetään, ettei osattu odottaa minkäänlaista kohua tai miten nyt on sääli, kun vanhat ilonpilaajat vievät faneilta mahdollisuuden esiintyä lempiartistinsa videolla. Tulee tunne, että Sanni pitää yleisöään vähän tyhmänä.
Paljon mielenkiintoisempaa olisi kuulla Sannin ajatuksia siitä, onko popmusiikissa vielä tabuja rikottaviksi ja siitä, millainen on esikuvaksi kohotetun poptähden vastuu alaikäisille kuulijoilleen.
Samoja kysymyksiä on pyöritelty Elviksen ajoista alkaen ja näyttää siltä, että jokaisen sukupolven kohdalla niihin joudutaan vastaamaan uudelleen.