Maahanmuutto ja maailmanparannus… Vielä Bonon maailmanparannus. Siinä kaksi asiaa, joista pääsee hyvin harvoin lukemaan mitään tolkullista. Maija Vilkkumaa on selvästi liekeissä, sillä hänen bloginsa kaksi viimeistä kirjoitusta käsittelevät juuri näitä kahta asiakokonaisuutta. Hienosti.
Ensimmäinen kirjoitus Maailman paras maa tuo hienosti esiin niitä seurauksia, joita totaalisen vastuuttomalla asenneilmapiirin manipuloinnilla on ja kuinka nopeasti jäljet alkavat näkyä konkreettisesti joidenkin onnettomien elämässä. Populismiin kuuluu sekä poliittisella että fyysisellä tasolla heikoimman mahdollisen uhrin lyöminen, koska muuhun eivät rahkeet riitä. Pelko on toki ollut poliitikon lempityöklau ja paras ystävä kautta aikojen, varsinkin vaalien lähestyessä, mutta silti… Tätä voisi jokainen meidän kolmen valtapuolueemme wannabe-Milosevickin miettiä ennen kuin myy sielunsa. Hinta ei kuitenkaan tämän kokoisessa maassa ole koskaan hääppöinen, mutta ehkä eivät ole ne markkinoilla olevat sielutkaan…
Toinen kirjoitus How many times can a man turn his head, pretending he just doesn’t see? pureutuu Bonon extramusikaalisen elämän problematiikkaan. Itse en ole aina aivan varma miehen ajamien poliittisten ratkaisujen järkevyydestä. Esimerkiksi "0,7% BKT:sta kehitysapuun" (ja kehitysapu itsessään) on loppujen lopuksi mielestäni vähintäänkin yhdentekevää ja ehkä jopa haitallista pilipalitouhua verrattuna kauppapolitiikkaan, tekijänoikeuksiin ja maataloustukiin. Siellä on asian ns. pihvi, mutta tuo kansainvälisen politiikan pandakarhu, eli kehitysapu, saa kaiken huomion. Toisaalta, Bonon toiminta kehitysmaiden velkasaneerauksen parissa on ollut ihan asiallista. Rock-maailmassa Bono on kuitenkin poliittisena toimijana aivan omaa luokkaansa. Mieheen kohdistuvassa kritiikissä on kovin usein hysteerinen ja irrationaalinen särmä, eli asioita ei käsitellä vaan ad hominem-hanskat vedetään heti käteen.
Joka tapauksessa, hienoa lukea fiiliksellä kirjoitettua ja selkeätä tekstiä vaikeista aiheista.