Sanna Komin (Pintandwefall, Iisan yhtye) sooloprojekti on omalaatuinen tapaus. Kuvitteellisiin elokuviin sävelletyn teoksen voisi luokitella jonkinlaiseksi tee-se-itse-barokkipopiksi. Se on jousien, koskettimien ja koristeellisen laulun raamittamalta olemukseltaan dramaattista ja suurellista, artsuakin, mutta toteutukseltaan viehättävän oikukasta, huoletonta ja kotikutoista.
Teoriassa herkullinen levy on kuitenkin kuuntelukokemuksena melkoisen raskassoutuinen kaikessa teatraalisuudessaan. Maanisesti sahaavat jouset ja äänialan ylälaidalla ujeltavat, levottomasti temppuilevat lauluraidat puskevat päälle paikoin liiankin intensiivisesti.
Avain onkin ottaa levy haltuun pieninä annoksina: silloin hahmottuu yksittäisten raitojen kiinnostaviksi sävelletyt melodiat ja Risto Ylihärsilän kanssa rakennetut, ensivaikutelmaa monipuolisemmin akustista ja sähköistä sekoittavat sovitukset.
Lähestymistavasta huolimatta tätä tuskin tulee kovin usein soittimeen laitettua – mutta sehän ei toki ole mikään laadun mittari. KO:MI aiheuttaa tasamäärin silmien pyöräyttelyä ja hatun nostelua.
