”I’ll find my own way to heaven”, Sanna Komi laulaa avausraidalla kuulostaen siltä kuin olisi jo löytänyt taivaan. Niin läpitunkevan lämpimänä ja ehyenä kappale, ja koko levy, soi. KO:MI:n uniikki toinen albumi henkii niin vahvaa oman ilmaisun löytymistä ja taiteellista onnistumista, että sen äärellä liikuttuu jo silkasta myötäelämisestä. Sanoituksissaan levy tulvii elintärkeältä tuntuvaa lohtua ja uskoa parempaan.
On hämmentävää ynnäillä päässään, kuinka monipuolinen ja kiehtova universumi Pintandwefallista on versonut kaikkine sooloprojekteineen. Komi on ottanut PAWF:sta mukaan Crazy Pint -nimensä mukaista hupsuutta, mutta albumia määrittää ennen kaikkea sivistynyt hienostuneisuus.
Levylle on tallentunut orgaaninen ja nyanssirikas äänimaailma, jossa monenlaiset kieli- ja jousisoittimet (Komi itse soittaa muun muassa viulua), puhaltimet ja kekseliäät lauluraidat luovat niin hartautta kuin leikkisyyttäkin. Kunpa albumi kantautuisi kaikkien Angel Olseniin tai Owen Palletiin rakastuneiden korviin.
Levy on debyyttiä helpommin sisäistettävä ja sävellyksiltään vahvempi, ja Komi käyttää tunnistettavaa ja taitavaa lauluääntään aiempaa sävykkäämmin. Mikko Joensuu on Seven Thingsillä täydellinen duettokumppani.
En vain osaa millään päättää, onko päätöskappaleen laulumelodian ilmiselvä Black Hole Sun -lainaus hauska vai häiritsevä.
