ABBA: Arrival

Arvio julkaistu Soundissa 09/2001.
Kirjoittanut: Tero Alanko.
Vuonna 1982 ABBA toi Ruotsiin enemmän rahaa kuin mikään muu liikeyritys. Samana vuonna yhtye päätti viimein hajota - Agnetha Fältskogin ja Björn Ulvaeusin sekä Anni-Frid Lyngstadin ja Benny Anderssonin avioliitot olivat hajonneet jo aiemmin.

Arvio

ABBA
Arrival
Polar

Vuonna 1982 ABBA toi Ruotsiin enemmän rahaa kuin mikään muu liikeyritys. Samana vuonna yhtye päätti viimein hajota – Agnetha Fältskogin ja Björn Ulvaeusin sekä Anni-Frid Lyngstadin ja Benny Anderssonin avioliitot olivat hajonneet jo aiemmin. Nyt ABBAN kaikki kahdeksan studioalbumia on julkaistu uudelleen remasteroituina ja bonusraidoilla varustettuina versioina. Viiden tähden singlebändi onnistui luomaan vain yhden täydellisen albumikokonaisuuden.
1970-luvun alussa ruotsalaisella popmusiikilla oli vain yksi tie maailmalle. Jo vuonna 1973 ABBA osallistui Euroviisu-karsintoihin kappaleella Ring Ring, mutta ruotsalainen asiantuntijapaneeli ei lämmennyt esitykselle. Kappaleesta tuli kuitenkin iso hitti kaikissa Pohjoismaissa ja seuraavana vuonna Euroviisu-edustajan valinta suoritettiinkin yleisöäänestyksellä. Huhtikuussa 1974 Brightonissa juhlineen Waterloon jälkeen ABBAn ura ei singonnut suoraan tähtiin, vaan seuraavaa hittiä saatiin syksyyn 1975 saakka, jolloin kadotetun rakkaan perään huutava SOS ilmestyi.
Kahden ensimmäisen hitin ympärille kootut albumit ovat varsin sekalaisia ja paikoin koomisiakin kokonaisuuksia. Ring Ring -levyn (1973) hassuin hetki on Nina, Pretty Ballerina -humppa, jonka Danny plokkasi versioitavakseen muutamaa vuotta myöhemmin ja Waterloo-albumilla (1974) naurattavat erityisesti itsensäpaljastajalta näyttävä keisarihahmo sekä ison gorillan nyrkistä päähänsä saaneen ELOn lailla rockaava King Kong Song. Koukukkaan, yltiömelodisen ja täysin vastustamattoman jet set -popin kaavan Andersson ja Ulvaeus löysivät vasta ABBAn nimettömällä kolmannella albumilla (1975). Viimeistään helikopterikantinen Arrival (1976) sinetöi heidän asemansa aikakautensa parhaimpana laulunkirjoittajaparina: samalle levylle ovat mahtuneet niin hykerryttävä When I Kissed The Teacher, ainoa jenkkiykkönen Dancing Queen, muhkean pankkitilin suomia iloja ylistävä Money, Money, Money kuin yksi kaikkien aikojen vaikuttavimmista erokuvauksista eli Knowing Me, Knowing You.
ABBA – The Movien ympärille rakennettu The Album (1977) jatkoi yhtyeen hittiputkea. Levyn hienoimmat hetket koetaan jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana. Eaglen melodia liitää ylväästi lumihuippujen yllä ja Take A Chance On Men diskopoljento toimii siltana kohti seuraavaa albumijulkaisua. Voulez-vous (1979) tunnetaan ABBAn diskoalbumina. Vaikka Björn ja Agnetha olivat juuri eronneet, kyseessä on ABBA-albumeista ehdottomasti party-henkisin. Erityisen suositeltavaksi uudelleenjulkaisun tekevät ennen The Bee Geesin diskokauden inspiroimaa albumia singlenä julkaistun Summer Night Cityn sekä sen jälkeen ilmestyneen Gimme! Gimme! Gimme! (A Man After Midnight) -kappaleen lisääminen Voulez-Vous'n bonusraidoiksi.
ABBAn kaksi viimeistä albumia ovat aivan oma lukunsa. Super Trouperilla (1980) on Agnethan laulaman The Winner Takes It Allin ja Fridan tulkitseman Our Last Summerin kaltaisten kadotettua viattomuutta etsivien laulujen vastapainoksi nimikappaleen, On And On And Onin ja Lay All Your Love On Men kaltaisia vastustamattomia pophittejä, mutta The Visitorsin (1981) pohjavire on kokonaisuudessaan alakuloinen, paikoin jopa katkera. Myös Bennyn ja Fridan lemmenlaiva oli ajanut karille ja ABBAn julkisuuskuvaan olennaisesti kuulunut kahden onnellisen pariskunnan julkisivu oli lopullisesti mennyttä. Neuvostoliittolaisista toisinajattelijoista kertovan nimibiisin (!) sekä When All Is Said And Donen kirpeän pop-sinfonian kruunaamalle albumille on onnistuttu vangitsemaan tunnelma, jota ei voi kuvailla kuin täysin mykistäväksi. Kun Like An Angel Passing Through My Room päättyy yksinäisen seinäkellon tikitykseen, jäljelle jää vain tyhjyys. Ei ihme, että The Visitorsia pidetään yhtenä 80-luvun popmusiikin suurimpana kulttiklassikkona. 

Lisää luettavaa