AL GREEN: I Can´t Stop

Arvio julkaistu Soundissa 01/2004.
Kirjoittanut: Pauli Kallio.
Pastori Greenin edellisestä maallisille markkoinoille suunnatusta levystä ehti kulua melkein täysi vuosikymmen. Se on aivan liian kauan. Mutta nyt alkuperäinen lemmen jättiläinen on palannut. Ennen kaikkea hän on palannut Memphisiin, Hi Recordsin Royal-studioon, jossa syntyivät 70-luvun klassiset albumit ja hitit.

Arvio

AL GREEN
I Can´t Stop
Blue Note

Pastori Greenin edellisestä maallisille markkoinoille suunnatusta levystä ehti kulua melkein täysi vuosikymmen. Se on aivan liian kauan. Mutta nyt alkuperäinen lemmen jättiläinen on palannut. Ennen kaikkea hän on palannut Memphisiin, Hi Recordsin Royal-studioon, jossa syntyivät 70-luvun klassiset albumit ja hitit. Ei sillä, että vuoden 1994 Don´t Look Back olisi tuottanut pettymyksen, muttä tämä on se kaikkein aidoin asia: Willie Mitchell tuottaa ja sovittaa, soittamassa muun muassa Hodgesin veljekset ja lauluapuna Rhodesin sisarukset ja Charlie Chalmers.

Kerran aikansa eläneeksi tuomittu konsepti toimii kuin unelma. Al Greenin ääni nousee taivaallisiin korkeuksiin yhtä vaivattomasti kuin Take Me To The Riverin aikaan. Soitto on notkeaa kuin mustan pantterin hiivintä. Mikään ei vaikuta väljähtyneeltä, uudelleen lämmitetyltä. Vanhan taian henkiin herättäminen on temppu, joka toimii harmillisen harvoin. Wilson Pickett yritti sitä muutama vuosi sitten It´s Harder Now -levyllä, mutta onnistui kuulostamaan lähinnä vanhalta koiralta, jonka turpa kyllä käy, mutta tassu ei jaksa enää nousta eikä häntä heilua.

Levyn nimikappale on keskitempoinen lemmenhehkutus Let´s Stay Togetherin hengessä, Play To Win astetta tiukempi rutistus. My Problem Is You vie Greenin Johnnie Taylorin reviirille, sielukkaaseen bluesiin. Jännite kestää – ainesosat on laskettu oikein. I´ve Been Waitin´ On You kulkee muikean torviriffin johdolla. Slovarit tekevät tehtävänsä ja ravakammat palat nostavat kuuntelijankin pulssia. Loppukevennys Too Many kuulostaa tässä yhteydessä turhan triviaalilta renkutukselta.

Tässä levyssä on vain yksi vika. Se saa 99% nykypäivän soulista kuulostamaan kovin ankealta ja kankealta. Tai onhan toinenkin. I Can´t Stop jää melko varmasti työryhmän testamentiksi. 75-vuotias Willie Mitchell tuskin jaksaa elää niin kauan, että kuolematon Al Green tahtoo taas pyöräyttää melkein täydellisen soul-albumin.