ALLISON MOORER: The Hardest Part

Arvio julkaistu Soundissa 08/2000.
Kirjoittanut: Asko Alanen.
Naispuoliset laulajat ja lauluntekijät ovat ottaneet hienosti oman paikkansa amerikkalaisen musiikin kentällä niin vihaisten mimmien, runotyttöjen kuin rock-dooristenkin rooleissa. Allison Moorer nousi kertaheitolla esiin Oscar-ehdokkaana Hevoskuiskaaja -leffan laulujen ansiosta.

Arvio

ALLISON MOORER
The Hardest Part
MCA

Naispuoliset laulajat ja lauluntekijät ovat ottaneet hienosti oman paikkansa amerikkalaisen musiikin kentällä niin vihaisten mimmien, runotyttöjen kuin rock-dooristenkin rooleissa. Allison Moorer nousi kertaheitolla esiin Oscar-ehdokkaana Hevoskuiskaaja -leffan laulujen ansiosta. Toinen oma albumi The Hardest Part koostuu kokonaan Moorerin ja Doyle Primmin yhteistyönä tekemistä lauluista. Selkeät ja vahvat kappaleet puhuvat niin vakuuttavaa crossover-kieltä, että häpeilemätön kantrisäestyskään ei houkuta pinnallisiin luokituksiin.
Moorerin kappaleissa on suurten tunteiden sisällä varmaa tulkinnallista voimaa, yksinkertaisen luontevia sävelkulkuja ja eläytymistä helpottavaa melodisuutta. Vakavammatkin balladit liitävät ylevästi masentavan kapakkakyynelehtimisen yläpuolella, iloisemmat fiilikset helisevät menettämättä miettiväistä pohjavirettään. The Hardest Part on kuin huolella hiottu ja muodoltaan lyhyiden tekstien kautta paljon kertova laulettu novellikokoelma. Allison Moorerista tullaan kuulemaan lisää. 

Lisää luettavaa