ANGRA: Rebirth

Arvio julkaistu Soundissa 12/2001.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.
Angra taitaa käytännössä olla tällä hetkellä täysin uusi bändi, sillä yhtyeen miehistössä on tapahtunut tavallista mittavampia muutoksia. Bändin pääasiallisen säveltäjän Andre Matosin lähdettyä rytmiryhmän kanssa oli jokseenkin varmaa, että Angran taru on lopussa.

Arvio

ANGRA
Rebirth
Steamhammer

Angra taitaa käytännössä olla tällä hetkellä täysin uusi bändi, sillä yhtyeen miehistössä on tapahtunut tavallista mittavampia muutoksia. Bändin pääasiallisen säveltäjän Andre Matosin lähdettyä rytmiryhmän kanssa oli jokseenkin varmaa, että Angran taru on lopussa. Nyttemmin Rafael Bittencourt on ottanut ohjat bändin säveltäjänä.
Angran tuoreen levyn nimi on täysin oikeutettu. Täysin vakuuttava se ei kuitenkaan ole. Angra sotkee yhteen niin proge- kuin voimametallia, eikä yhtyeen luoma sekasikiö ole aina järin hieno. Angra on ehdottomasti parhaimmillaan voimametallin saralla, sillä tyylisuunnan mukaiset melodiat ovat välillä jopa poikkeuksellisen vaikuttavia. Sen sijaan progepuolelle kallistuttaessa ei voi välttyä siltä, että musiikki yksinkertaisesti tuntuu puolivillaiselta. Rebirthiä voi pitää erittäin skitsofreenisenä levynä, sillä bändi kykenee tarjoilemaan jopa samassa kappaleessa sekä parhaimmat että huonoimmat puolensa.
Mutta soittopuoli kulkee. Tapahtuneet muutokset eivät ole ainakaan saaneet vaikuttaa levyn fiiliksiin. Yhtyeellä on kulkenut lujaa studiossa, ja se on helppo aistia myös kotioloissa. 

Lisää luettavaa