Varsin pätevänä lähteenä pidettävän All Music Guiden nettisivuille realisoitunut synergia on tuottanut musiikkilajia kuvaavan määreen adult-alternative. Tällä termillä kaikenmusiikinopas kuvaa muun muassa Annie Lennoxin tuotantoa. Mitä se sellainen oikein on? Eivätkö nämä adjektiivit ole perinteisesti olleet toistensa vastakohtia? Otetaanpa asiasta selvää.
Saarivaltakunnan disko-lattioilta (josta Eurythmicsin Sweet Dreamsia säkeistössään mukaileva Coloured Bedspread muistuttaa) on pitkä matka savanneille, mutta niin vain on Lennox liittynyt ikäistensä kollegoiden tavoin humanitaarisen avun puolesta laulavaan kuoroon. Hieno juttu, mutta voisiko se kieliä taiteellisen ilmaisun tyrehtymisestä? Ei aivan niinkään, sillä albumille ryhtiä tuovat Ghosts In My Machine ja Womankind ovat teräviä, Bowien myöhäistuotannon kaltaisena soivia poplauluja.
Henkilökohtaisemmat balladit käsittelevät rakkauden lainalaisuuksia ja paradokseja tummasävyisesti, ambivalentisti, ja kyllä – taaksepäin katsoessaan aikuismaisen seesteisesti. Maturiteettia alleviivaa myös levyn tasokas, mutta hieman yllätyksetön tuotanto. Kokonaisuus ei tempoile, eikä yksikään ääni särähdä epämiellyttävästi. Laulajana Lennox on yhä vahva ja persoonallinen, mukava vaihtoehto kaiken maailman maitotyttöihin verrattuna.
