ANTHRAX: For All Kings

ANTHRAX
For All Kings
Nuclear Blast

Thrash metalin Big Fourin aliarvostetuimman bändin yhdestoista studioalbumi käynnistyy Impaled-sellointrolla, mikä tuo mieleen bändin ensimmäisen menestyskrapula-albumin State Of Euphoria (1988). For All Kings onkin ehta sekoitus bändin menneisyyttä ja nykyhetkeen päivitettyä soundia. Worship Musicin (2011) myötä tulleesta arvonnoususta halutaan pitää selkeästi kiinni. Ehkä kokoonpanokin on nyt hitusen stabiilimpi, vaikka kitaristi on edellisalbumista vaihtunutkin. Shadows Fall -kepittäjä Jonathan Donaisilla onkin kummallinen tilanne, sillä harvassa lienevät bändit, joissa soolokitaristin vaikutusvalta on vähäisempi.

Fiilis For All Kingsin kaksijakoisuudesta ei tahdo lähteä kovallakaan kuuntelulla. Leipälajistaan eeppisimmille vesille seilaavassa paatissa on tarjolla vain jäähtynyttä buffet-ruokaa, kuten power metal -vaikutteisella nimikappaleella tai mihinkään etenemättömällä Breathing Lightningilla. Suzerainin velton kertosäkeen toistuessa uudelleen ja uudelleen alkaa kärsivällisyys olla jo lopussa. Ikävää vaikutelmaa korostaa se, että levyn heikoimmat rallit tulevat peräkkäin.

Leipälajistaan eeppisimmille vesille seilaavassa paatissa on tarjolla vain jäähtynyttä buffet-ruokaa.

Toisaalta biisintekijä-rumpali Charlie Benante osaa pistää yhä myös ranttaliksi. Esimerkiksi Evil Twin mäikää suoraan aidasta läpi. Defend Avengen rehvakas käynnistys tuo mieleen Judgment Night -elokuvan soundtrackin (1993), jossa metalli ja hiphop ensimmäisiä kertoja löivät hynttyitä oikein urakalla yhteen. Tämänkaltaisissa ralleissa bändi tosin kierrättää itseään vähän liiankin uskaliaasti. Etenkin Joey Belladonnan laululinjojen samankaltaisuus on ilmeistä.

Aivan edellisalbumin kaltainen jysäys ei For All Kings siis ole, mutta onnistunut jatko sille kuitenkin. Belladonnan laulu ei enää vanhemmiten tavoittele aivan ohuinta yläpilveä eikä muutenkaan paluuta ole 80-luvun leikkisään sekoiluun. Siitä sentään muistuttaa päätösraita Zero Tolerance, rivakka kaahaus, jossa on sekä energiaa että bändin alkuperäisestä agendasta muistuttavaa henkeä.

For All Kingsista olisi halunnut pitää enemmänkin, mutta eiköhän se pidä Anthraxin uran silti nousujohteisena. Sen he ovat ansainneet.