ANTHRAX: Worship Music

Arvio julkaistu Soundissa 9/2011.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.

Anthrax on ollut pitkään hissuksiin ja taas kerran miehistökin on uudistunut. Tällä kertaa laulajan vakanssia hoitaa kukas muukaan kuin Joey Belladonna.

Arvio

ANTHRAX
Worship Music
Nuclear Blast

Anthrax on ollut pitkään hissuksiin ja taas kerran miehistökin on uudistunut. Tällä kertaa laulajan vakanssia hoitaa kukas muukaan kuin Joey Belladonna.

Tuore levy lähtee liikkeelle modernimmalla metallilla, jossa on selvää pölyjen puhaltelun makua. Kun lattia ja ukot on saatu puhtaiksi, bändi ryhtyy herkuttelemaan. Tarjolla on perinteisempää thrashia, josta ovat luutumat kaukana, vaikka muutamia biisejä vaivaa akateeminen sävellystyö.

Yhtyeen otteessa on silti raikasta tuoreutta. Bändi innostuu jopa synkistelemää ja ryhmän lataus on melkein käsinkosketeltava. Kaikki tämä kulminoituu biisiin I´m Alive, joka on Faith No More -tyyppisen In The Endin kanssa levyn ehdoton kruunu. Molemmat sijoittuvat korkealle tarkasteltuna myös bändin koko 30-vuotista uraa.

Levyltä löytyvien kahden hymnin sijoittelu sekä tarkoitus jäävät epäselväksi. Tämä kuvastaa koko levyä siinä mielessä, että materiaali on hajanaista, joskin kaikilta osiltaan varsin taattua Anthraxia.

Tällä levyllä kitaravallit ja Joey Belladonna kommunikoivat tavalla, joka tuottaa kylmiä väreitä.

Lisää luettavaa