Arvio: Aliisa Syrjällä on edellytykset läpimurtoon – Vaivaannuttavat sanoitukset kaipaavat lisää särmää

Arvio julkaistu Soundissa 11/2023.
Kirjoittanut: Aki Nuopponen.

Arvio

Aliisa Syrjä
Höyheniä ja saaria
Warner

Aluksi kaikki on hyvin. Aliisa Syrjän debyyttilevyn soidessa huomio kiinnittyy ensin Syrjän heleän kuulaaseen, mutta samalla kerronnallisen leikkisään tapaan laulaa, ja elämää uteliaasti tutkailevat kappaleet saavat keskittymään niihin.

Höyheniä ja saaria -albumia voisi sanoa pop-iskelmäksi tai iskelmä-popiksi. Lempeän romanttisista ja tarpeen tullen kipakan toteavissa kappaleissa huomion vievät todella pinnalla olevat laulut ja lyriikat melodioineen, joita itse musiikki tasaisen tuotantonsa kera lähinnä tukee taustaroolissa Aliisa Syrjän ollessa erittäin suuressa valokeilassa levyllään.

Tällaisella levyllä jos millä laulutulkintojen ja lyriikoiden onkin oltava särmikästä. Tässä kohdassa Höyheniä ja saaria alkaa kompastella. Osassa kappaleista vielä hymyilee hieman naiiveille riimeille ja vertauskuville, mutta viimeistään nimikkokappaleen kohdalla höyhensaaret, höyhenet, saaret ja muut leikit alkavat kuulostaa vaivaannuttavilta.

Albumi soi läpi helposti. Liiankin vaivattomasti. Aliisa Syrjän haluaisi olevan vielä paljon herkempi liikuttavista asioista laulaessaan, ja sitäkin kovempi halutessaan avautua lujemmin. Voi olla, että tässä on välitön läpimurtolevy vaikkapa lempeille radioaalloille, mutta albumilla Syrjällä voi olla vielä paljon enemmän annettavanaan.

Lisää luettavaa