Arvio: Amurin cover-tulkinnoissa on 70-lukufiltteri – Minä olen muistanut -albumi versioi vähemmän tunnettuja helmiä

Arvio julkaistu Soundissa 9/2022.
Kirjoittanut: Antti Marttinen.

Arvio

Amuri
Minä olen muistanut
Helmi Levyt

Cover-albumeja pidetään usein välitöinä, mutta puolensa niissäkin on. Artistin oma soundi paistaa lähes vääjäämättä tulkinnoista, joiden toteuttamisesta voi toki olla montaa mieltä.

Amuri ei ole coveroinut kaikkein ilmeisimpiä lauluja, päin vastoin: levyllä ei kuulla kaikkein kuluneimpia standardeja, edes nimikappaletta ei albumilta löydy, ja mukana on paljon tuoreiden lauluntekijöiden tuotantoa.

Tulkinnatkaan eivät ole orjallisia, mukaan on ujutettu onnistuneesti muun muassa reggae-sävyjä. Laulupuoli nelikolla on hyvin hanskassa, päälaulajina vaihtelevat useimmin Kalevi Suopursu ja Mikko Siltanen, taustalauluissa kuuluu eniten kosketinsoittaja Anna Pesosen ääni. Myös soittopuoli kulkee hienosti, erityisesti kannuttaja Sebastian Krühnin osuus nousee hyvin esille ja paria laulua on maustettu onnistuneesti puhaltimilla ja viululla. Totta kai nelikon yleisin vertailukohtakin on mukana: kansikuva on hyvin Kaseva-henkinen ja mukana on Asko Raivion soolobiisi Maken ja Katin laulu.

Amurin neljä muusikkoa ovat mukana monissa kokoonpanoissa, mutta yhdessä kvartetin soundi on ainutlaatuinen. Siinä elää kuvitteellinen 1970-luku, vaikka kaikki laulut eivät tuolta ajalta olekaan.

Lisää luettavaa