Tanskalainen Vola on luonut kolmella albumillaan progemetallin, djentin ja synapopin liitolla jotain niin ylivertaista, ettei muita bändejä tähän kolminaisuuteen meinaa edes kaivata. Samalla on päässyt unohtumaan muun muassa sellainen bändi kuin Voyager, joka on tehnyt progea samanlaisella reseptillä jo muutaman vuosikymmenen ajan.
Vaikka voikin tuntua ankealta verrata kahta bändiä keskenään näin suoraan, Fearless In Loven soidessa näiltä mielleyhtymiltä ei vain voi välttyä. Voyagerin kahdeksannella levyllä on ihan kivoja riffejä, ihan mukavia melodioita, ihan nautinnollisia harmonioita, ihan vetoavia tunnelmia ja levyn päätyttyä huomaa aina, ettei se vain millään riitä.
Suurin aarre levyllä on huomata jälleen kerran se, että australialaisessa progessa on ihan oma tunnistettava melodia- ja harmoniamaailmansa. Se on jotain suureellista, jopa pöhöttynyttä, mutta parhaimmillaan Voyager saa aikaiseksi sellaista melodioitten massiivisuutta, ettei ole mikään ihme, ettei bändiä varsinaisesti tyrmätty Euroviisuissakaan.
Se kuuluisa jokin tästä kaikesta uupuu. Joka kerta kun Fearless In Love päättyy, siitä ei ole jäänyt mitään erityistä mieleen, ja sen sijaan että albumin kuuntelisi uudelleen, haluaa siirtyä muuhun vastaavaan. Vaikka siihen Volaan.