Darlingbeen toinen albumi on debyyttiäkin hienovaraisempi, herkempi ja intiimimpi. Vaarallinen uni soljuu akustisemmin, sillä Samuli Happo on vaihtanut kontrabassoon ja kitaristin paikan ottanut Riku Kettunen varioi soundeja sähkökitaran rinnalla myös teräskielisellä kitaralla, mandoliinilla ja mandolalla.
Heli Alku avaa albumin haaveilevasti helmeilevällä sähköpianolla, ja kestää hetken tajuta, että musiikin läheisyyden tunnetta hehkuttavat myös suomeksi lauletut sanat. Koko albumin mitalta. Keveistä ja musikaalisista lähtökohdista johtuen levyllä ei ole vähäisintäkään väkisin vääntämisen tai soundien teknisen viilauksen tuntua.
Luomufiilis syntyy hiljalleen keinahdellen tai edelliseltä levyltä tuttuun tapaan tassutellen, Pike Kontkasen viulunäppäilyjen ja pehmoisten bassokulkujen johdatuksella. Hiippailurytmin tihetessä kuulokuvan täyttää valoisien ajatusleikkien raikas hilpeys, kuten kolmosraidalla Tänään. Onnellinen helinä ujuttautuu mukaan myös mietteliäämpiin lauluihin ja rokkitahditkin ottavat paikkansa akustisessa perussoundissa. Säpinäkipaleet ja ylellisen sulosointuisesti viipyilevät laid back -slovarit tasapainottavat toisiaan taitavasti. Kaikkien soitinten parhaat finessit korostuvat vuorollaan, ja Heli Alkun lauluäänen lämmin sointi sitoo melodiset kukinnot kauniiksi kimpuksi.
