Arvio: Five Finger Death Punch on tavallaan nykypäivän Judas Priest – eikä se ole vain hyvä asia

Five Finger Death Punch
And Justice For None
Eleven Seven

Five Finger Death Punch on pitäytynyt kuuntelevan yleisön kiistakapulana aina ensilevystään lähtien. Kappaleidensa aiheiden ja albumiensa kansitaiteiden puolesta se käy jatkuvaa taiteilua hyvän maun rajoilla. Eniten negatiivisia tunteita herättää musiikkinsa geneerisyys. Kakkoslevynsä jälkeen yhtyeen on kyennyt tunnistamaan samaksi eikä se ole juuri muuttunut. Tämä on toisaalta taannut laatutakuun niille, joille meininki maittaa.

Kun asiaan tarkemmin perehtyy, on bändin ahtaahkon lokeron sisällä pilkahdellut suuriakin sävyeroja, ja edeltävä pitkäsoitto (Got Your Six, 2015) summasi esittäjänsä vahvuusalueet kiitettävästi. Oikeustaisteluiden viivyttämä And Justice For None on kelpo seuraaja, mutta kärsii samankaltaisesta linjattomuudesta ja päämäärättömyydestä kuin mihin The Wrong Side Of Heaven -albumikaksikko (2013) melkein hukutti bändin.

Kevyehkö notkahdus ei kuitenkaan uhmaa punaniskametallin piikkipaikkaa. Five Finger Death Punch hoitaa edelleen tonttinsa, eli puulla päähän -junttauksen paremmin kuin kukaan muu. Pitipä ajatusleikistä tai ei, se on tämän aikakauden Judas Priest eli kaavoihinsa kangistunut ja niissä mielihyvin pitäytyvä heavy metal -masiina, jonka voi helposti odottaa mättävän pöytään samat perunat ja lihapullat niin kauan kun vain henki pihisee.