Arvelin niin kovasti Floor Jansenin soolodebyytin olevan keskinkertaisilla pop-kliseillä leikittelevää ja tarpeettoman kevyttä valtavirtamusiikkia, jota vain sattuu laulamaan Floor Jansen, että jätin kuuntelematta levyn kaikki singlet.
Paragon pääsee yllättämään juuri siksi. Se ei ole metallialbumi, ei pakotetun kokeellista erikoisuutta, eikä varsinkaan nykyaikaista pop-säksätystä. Albumi on Floor Jansenia. Se kuulostaa ja tuntuu ensimmäisistä tahdeista asti täysin häneltä. Ihan kuin kurkistaisimme viihdyttävästi hänen sieluunsa juuri sopivan popisti, kevyen rockisti ja sinfonisesti.
Kaikki hyvän pop-albumin kappaletyylit ovat käytössä. Me Without You flirttailee elektronisesti ja etenee rauhassa kliimaksista kliimaksiin. Törkeän tarttuvaa voimapoppia kuullaan heti aloituskappale My Paragonilla. Pop-balladiakin tarjoillaan Stormilla. Ja Invinciblella pop-rokataan isosti. Sävellykset ovat yhtä aikaa täynnä voimaa ja haurautta.
Pääosassa on silti Floor Jansen itse. Albumilla ei kuulla ihan koko hänen repertuaariaan örinää tai oopperaa myöten. Nyt keskitytään 42-vuotiaan hollantilaisen Nightwish-solistin intohimoon, herkkyyteen ja kykyyn laulaa niin suurella tunteella, että jokaisesta tavusta, melodiasta ja kertosäkeestä voi aistia hänen valtavan elämänkokemuksensa ja elämänhalunsa.