Metallisilla elementeillä höystettyä vihaista punk rockia takova Huora on tehnyt levytysurallaan tasaisen hyvää jälkeä, eikä neljäs pitkäsoitto Neljä huolenaikaa tee tässä poikkeusta.
Ajo on tuttuun tapaan kovaa, tarttuvaa ja jalan alle käyvää, mutta samalla kantaaottavaa ja vakaviinkin aiheisiin pureutuvaa. Anni Lötjösen lyriikoissa puretaan turhautumista esimerkiksi netissä nimimerkkien taakse piiloutuviin rasistisiin huutelijoihin sekä setämiehiin, joiden mielestä nykyään ei saa enää sanoa tai tehdä mitään. Muita oivaltavissa sanoituksissa käsiteltäviä teemoja ovat muun muassa rakkaus, toivon menettäminen ja väkijuomat.
Sanoma esitetään totutusti pääasiassa raivokkaina ja vimmaisina purskahduksina, joissa on kuitenkin melodisuutta ja koukkuja. Ruuvia on kiristetty edelliseen Älä luovuta -levyyn (2022) verraten hitusen aggressiivisempaan ja metallisempaan suuntaan, mutta onpa sekaan päätynyt myös rehellinen slovari Miksei maailma jo muutu, joka osoittaa karismaattisen Lötjösen taipuvan muuhunkin kuin vain vihaiseen karjuntaan, mikä toki laulajalta irtoaa vakuuttavasti ja suvereenisti.
Neljä huolenaikaa jatkaa näin hyväksi havaitulla linjalla melko pienillä muutoksilla ja viilauksilla.
