Arvio: Jos Iron Maiden laukkaa taistelukentillä, British Lion tappelee kaduilla – silti bändit muistuttavat liikaa toisiaan

British Lion
The Burning
Explorer1

Steve Harrisin sooloprojekti on muuttunut toisen albumin ja seitsemän vuoden levytystauon aikana oikeaksi bändiksi. British Lion esittää isossa kuvassa yhtenevää, mutta nyansseiltaan toisenlaista heavyä kuin basistinsa pääyhtye Iron Maiden. Samankaltaisia sävellyksillisiä sävyjä on toki havaittavissa. Jos Iron Maiden laukkaa taistelukentillä, British Lion tappelee kaduilla.

British Lion soi rokkaavasti raskasmetallin estetiikalla mutta yllättävän kevyesti. Ilmeisen pakolliset Iron Maiden -sävyt hyppäävät tässä kontekstissa häiritsevästi korvaan. On hieman haastavaa ymmärtää, miksi sooloprojektin kuitenkin on kuulostettava melko samalta kuin varsinaisen leipätyön – esimerkiksi nimibiisi ratsastaa aivan tunnistettavan kuuloisesti.

Solisti Richard Taylorin lähestymistapa tähän hevirokkiin on kuulas ja melko karismaattinen, kappaleiden rullaavaan ja suoraviivaiseen poljentoon yhteensopiva. Sävellystyö on tasaisen laadukasta mutta ei erityisen muistettavaa. Se lienee The Burning -albumin suurin puute: kaikki on ihan hyvin, mutta ei tästä juurikaan jää tuleville sukupolville kerrottavaa.