Kuusi vuotta sitten ilmestynyt Suudeltu hyppää kaamokseen -ep riemastutti, kuinka vääränvänkyrästi suomirockia voi tänä päivänä tehdä. Omaperäisesti, modernisti, nokkelasti, tarttuvasti. Biiseissä ei ollut mitään väkisin lisättyä eksotiikkaa, vain totutusta eri suuntaan avautuva kierre.
Vaikutus oli niin positiivinen, että kun jatkoa ei meinannut kuulua, tuli monesti mietittyä mitä yhtyeelle tapahtui. Kauan odotetetun esikoisalbumin vuoro onkin vasta nyt.
Odotus palkitaan. Avausraita Kotiin kahta päivää aikaisemmin jossittelee eri valintojen ja mahdollisuuksien seurauksilla, mutta kasvaa itsesääliin taipuvan kuorensa alta filosofiseksi pohdinnaksi elämästä. Pieni laulelma saa tukea uljaasti kaikuvasta trumpetista.
Ilmaisu on tauon jälkeen jalostunut, sovituksiin on tullut sävyjä. Mutta pohjimmiltaan levyssä on parasta maestro Harri Lindin tapa hahmottaa sävellyksiä. Niihin ei tarvita kuin joku erikoinen koukku, hämmennyksen tai ihastuksen valtaan saava näppärä ajatus. Loput hoitaa rockin historiasta poimitut olennaisuudet, kuten energisyys. Se kannattelee levyä, vaikka kappaleiden päähenkilöllä ei aina tunnukaan menevän kovin hyvin.
Lind taitaa sekä rokkaamisen että herkkyyden. Levyn magnum opus on mestarillinen Jäät sulivat. Sitä voisi käyttää vaikka oppikirjamateriaalina siitä, miten klassinen rockbiisi vetoaa kuulijaansa. Biisihelmi on kuin nykyaikaan syntynyt Freeman-klassikon Kaksi lensi yli käenpesän lapsi.
Korpit kyselevät on Kaita Isäri Seppälän esikoisalbumi. 2018 ilmestyi neljän biisin kasetti-ep. Harri Lind, oliko tarkoitus, että albumi olisi ilmestynyt jo aiemmin? Onko pitkäsoitto ollut koko tuon ajan työn alla?
– Korpit kyselevät on ollut kieltämättä odotettua pidempi prosessi ja kesti pitkään, kunnes se löysi lopullisen muotonsa. Taisi olla alkukevät 2019, kun saimme pohjat purkkiin. Monen asian summana havahduin sairaalasta saman vuoden loppukesästä ja oli opeteltava asioita uusiksi. Pari vuotta meni, kunnes pöytälaatikossa olevat pohjaraidat muistuttivat olemassaolollaan. Soitin Jarkko Kumpulaiselle, tulisiko hän taustapiruksi saattamaan biisit maaliin, ja homma loksahti! Ehkä prosessi vaati myös sen, että oli muutettava Helsingistä maaseudulle ja rakennettava oma studio, jotta pystyin sulkeutumaan omaan kuplaani ilman kaupungin ärsykkeitä.
Musiikkisi vetovoimasta kertoo paljon se, että tyylivalintasi ei ole paperilla mitenkään erityisen kiinnostava – tylsästi sen voisi määritellä ”vain” suomenkieliseksi rockiksi. Mutta itse biiseissä on valtavasti koukkuja, hyvin välittyvää tunnetta ja erityistä groovea. Mihin asioihin itse kiinnität huomiota säveltäessäsi vai kuinka paljon se edes on tiedostettua toimintaa?
– Mulle musa on aina ollut musaa ja on vaikea asettaa itselleen raameja. Mulle on tärkeintä groove, sielu ja näiden myötä totuus musiikissa. Pyrin sävellyksessä nimenomaan siihen, että kaikki tapahtuu tavallaan itsestään. Olen kiitollinen sitä, että muhun on istutettu niin paljon erilaista musiikkia ihan penskasta asti, että aina säveltämisen aloittaessa nämä istutetut asiat tulee jonkun instrumentin kautta pihalle. Jos biisintekovaiheessa alkaisin kiinnittämään johonkin huomiota, on peli menetetty ja silloinhan sitä rupeaa kyseenalaistamaan. Parhaat jutut ovat asioita, joissa ei ole mitään järkeä. Tykkään tehdä kappaleen valmiiksi heti ja siirtyä eteenpäin. Näin se on aitoa, eikä ”opittua ja oikeanlaista”.
Levyn sanoitusmaailma on kiehtova, sillä näen siinä yhdistyvän sekä henkilökohtaiset mielenliikkeet mutta myös ympäröivän aikamme. Pitääkö tulkintani paikkansa?
– Suurin osa kappaleista on kirjoitettu jo melkein 10 vuotta sitten ja pelottavintahan tässä on se, että ajatukset levylle on pyydystetty tuolloin. Tänä päivänä ympäröivä aikamme on mennyt vaan sairaammaksi. Sanoitusmaailma kuitenkin tuntuu elävän enemmän tätä päivää, kuin aikaa jolloin ne syntyi, joten ehkä parempi että levy julkaistaan nyt. Ajattelevan, tuntevan ja tiedostavan olennon on todella vittumaista elää tässä ajassa.
Bändissäsi vaikuttaa työllistettyjä muusikoita eikä Kaita Isäri Seppälä ole soittanut kovinkaan paljon keikkoja. Vai oliko vasta nyt tarkoituskin laittaa isompi vaihde silmään? Miltä tulevaisuus näyttää?
– Olen ollut kyllä tosi kiitollisessa asemassa, kun olen tutustunut eri muusikoihin vuosien varrella. Nyt bändi on loksahtanut todelliseen muotoonsa, kun ollaan alettu tämän vuoden aikana treenaamaan ja ”alkuperäiskokoonpanosta” on jäljellä enää minä ja Arttu Hasu. Hänen ansiotaan on myös se, että hän kokosi tämänhetkisen kokoonpanon, johon viimeisimpänä mukaan tuli rumpali Sampsa Väätäinen. Näin ollen ollaan pystytty tekemään tätä täydellä kapasiteetilla. Itse albumillahan soittaa kyllä vaikka ketä ystäviä.
– Aloitamme rundaamisen lokakuussa ja teen koko ajan materiaalia seuraavalle levylle. En osaa vaihtaa vaihteita, menen automaatilla niin pitkään, kunnes on pakko lisätä taas bensaa. Tulevaisuus näyttää musan suhteen valoisalta.
Haastattelu: Antti Luukkanen