Arvio: Lenny Kravitzin uutuudella on ansionsa, vaikka self help -tason tekstit ärsyttävät

Lenny Kravitzin 2000-luku on sujunut albumijulkaisujen suhteen alavireisesti, mutta vuoden 2018 Raise Vibration yllätti tyylikkäällä groovellaan ja tunnelmallaan. 59-vuotiaan rokkarin uusi studioalbumi on työstetty totuttuun tapaan: mies on äänittänyt lähes kaiken itse Bahaman-studiollaan luottokitaristi Craig Rossin toimiessa apuna.
Blue Electric Light on keväisen kepeä kokonaisuus. Useat sen menevimmistä raidoista paikantuvat Kravitzin 5-levyltä (1998) tuttuun elektronisesti maustettuun, tanssittavaan funkrockiin, jolla puolestaan on vääjäämätön referenssinsä 1980-lukuisessa Princessä. Paraatiesimerkkinä hatunnostelusta toimii TK421-single.
Etenkin rytmilevynä tämä toimii, sillä tarjolla on huimaa rumpu- ja bassotyöskentelyä. Laulunkirjoituksen suhteen albumi kylvää epäilyksen siemeniä. Hyviä biisejä löytyy, mutta paikoin Kravitz tuntuu päästäneen itsensä liian helpolla.
Lisäksi lyriikka on joko yhdentekevää tai kornia. Rivit tulvivat jo artistille itselleenkin kliseistä self help -tason “rakkaus on voima” -sanomaa. Osviittaa antavat biisien nimet, kuten Love Is My Religion ja It’s Just Another Fine Day (In This Universe Of Love).
Aurinkoisena funk-levynä Blue Electric Light puolustelee hyvin paikkaansa. Kravitz-klassikoksi se tuskin kasvaa kovassakaan kuuntelussa.