LENNY KRAVITZ: Greatest Hits

Arvio julkaistu Soundissa 12/2000.
Kirjoittanut: Petri Silas.
Kaksosen merkeissä 36 ajast'aikaa sitten syntynyt Lenny Kravitz varttui ensin New Yorkissa ja sitten Los Angelesissa bahamalais-juutalaisessa perheessä.

Arvio

LENNY KRAVITZ
Greatest Hits
Virgin

Kaksosen merkeissä 36 ajast'aikaa sitten syntynyt Lenny Kravitz varttui ensin New Yorkissa ja sitten Los Angelesissa bahamalais-juutalaisessa perheessä. Koska hänen isänsä oli TV-tuottaja ja äitinsä näyttelijä, Kravitzin talouden vakiovieraisiin lukeutui Miles Davisin ja Ella Fitzgeraldin kaltaisia kulttuuri-ikoneja. Pojan musiikillisia ambitioita hoivattiin hellästi, ja pian hän hallitsikin tavallisimmat bändi-instrumentit suvereenisti.
Tältä pohjalta ponnistaminen tuskin kävi missään vaiheessa valtavan työlääksi, ja niinpä tämän retrorockin tulevan kuninkaan debyytti Let Love Rule ilmestyi jo miehen ollessa 25-vuotias. Noista päivistä lähtien Lenny on kasvattanut viiden albuminsa myötä suosiotaan liki eksponentiaalisesti aina tähän päivään saakka. Grammyn hän on saanut niin viime kuin tänäkin vuonna, ja kiekot Mama Said (1991), Are You Gonna Go My Way (1993) sekä 5 (1998) ovat myyneet USA:ssa platinaa.
60- ja 70-lukujen pehmeää ja paikoin sumeaakin soundia vaalimalla Kravitz on kerännyt sekä kiitosta perinteiden vaalimisesta että syytöksiä farisealaisuudesta. Ensinmainittujen suitsuttajien katraaseen lukeutuvat muun muassa neidot Madonna, Vanessa Paradis sekä Cree Summer, joiden kaikkien tuottajana ja/tai biisintekijänä mies on häärinyt. Retrosoundin veistämiseen Lennyllä onkin oivat välineet, sillä hänen osin omistamastaan newjerseyläisestä Waterfront -studiosta löytyy muun muassa The Beatlesin kahdeksankanavainen EMI Redd 37 -putkimiksauspöytä.
Lenny Kravitz on saattanut joidenkin näpättäjien mielestä syntyä parikymmentä vuotta liian myöhään, mutta hänen hittikokoelmassaan ei pitäisi juuri olla kenelläkään valittamista. Vai olisiko se sitten hienoa, jos kaiken peruslistapaskan sekaan ei olisi välillä osunut esimerkiksi biisejä Are You Gonna Go My Way, Rock'n'Roll Is Dead tai Always On The Run? 

Lisää luettavaa