Maggot Heart ponnistaa Berliinistä, mutta sen biisit kirjoittaa ruotsalainen kitaristi-laulaja Linnea Olsson. Rummuissa on niin ikään ruotsalainen, Grave Pleasuresista Olssonin tavoin tuttu Uno Bruniusson.
Musiikillisesti Maggot Heart ottaa vaikutteita Sonic Youthin ja Borisin kaltaisilta alternative rock- ja postpunk-bändeiltä. Mainittujen bändien tasosta ja kunnianhimosta ollaan kuitenkin kaukana. Sävellyksellisesti Maggot Heartin musiikki on suoraviivaista kuin baaribändillä.
Metziäkin tuottaneen Ben Greenbergin tuottaman levyn soundit ovat ammattimaisen raskaat ja metalliset, mutta istuvat todella huonosti Maggot Heartin yleisilmeeseen. Äänimaailmassakin olisi kannattanut ottaa oppia Sonic Youthista.
Lisäksi sovitukset ovat liian täyteen tungetut. Esimerkiksi lupaavasti alkava Archer kadottaa loppupuolen torviin ja kakofoniseen lauluun mennessä pahasti otteensa ja hukkaa potentiaalinsa.
Enimmäkseen Hunger on sekava, epävarman oloinen ja keskeneräinen julkaisu. Se sisältää kuitenkin muutamia valonpilkahduksia. Archerin lisäksi levyn päättävä Parasite on ihan ok biisi. Hungerin perusteella bändiä ei voi suositella, muttei täysin kuopatakaan.