Levyarvio: Muutakin kuin laulava näyttelijä – Malla Malmivaaran musiikkiuran toivoisi olevan muutakin kuin harraste

Malla
Malla
Solina

Muun muassa Putouksesta tuttu Malla Malmivaara on miellyttävä poikkeus kategoriassa ”laulavat näyttelijät”. Jopa hänen ensimmäinen kokeilunsa laulajana 11 vuoden takaisella Belle Who -projektilla oli tavallaan sympaattisen senaikaista tanssipunkia. Omalla etunimellä tehty uutuusalbumi on tietenkin jotain tyystin muuta: se on eleganttia, hillittyä diskoa.

Ajankuva tässäkin kuuluu: Mallaa voisi kuunnella, kun katselee Kaapelitehtaalla sijaitsevan työhuoneensa ikkunasta merelle päin. Aurinko kimaltaa veden pinnassa ja Jätkäsaaren nosturit nousevat horisonttiin. Taskussa möllöttää banaanin värinen Nokia 5110. Kaveri tekstaa: lähdetkö illalla Lasipalatsin Mbariin yksille?

Tämä on raikkaan kuuloista housea tietotekniikkakuplan puhkeamisen kynnykseltä. Tunnelma on – joko tarkoituksella tai tahattomasti – taltioitu albumille tarkasti.

Tämä on raikkaan kuuloista housea tietotekniikkakuplan puhkeamisen kynnykseltä.

Soundeja on ruuvattu kohdilleen jo Belle Who -hommista tutun Jarkko Kumpulaisen kanssa. Mallan ääni kylpee kaiussa, biittipuoli kihisee ja kuplii kuin vissylasi. Avaus Miksi oottaisin sisältää kaiken olennaisen.

Retron tarkoituksenmukaisuutta puoltaa levyn ainut vierailija, Ootko valmis -biisin Jimi Tenor urbaanine huiluluritteluineen. 1990-luvun lopulla Warp Recordsille päässyt Tenor lienee ollut tuolloin cooleimmillaan.

Myös muut assosiaatiot vievät parinkymmenen vuoden taakse, mutta ulkomaille: Röyksopp, Róisin Murphy, Goldfrapp. Kovassa seurassa Malla ei tunnu halvalta kumisaapasversiolta ”mannermaisesta soundista”, vaan aidon uskottavalta tyylilajiverrokilta – se on kunnioitettavaa.

Esimerkiksi Sabrina on kansainvälisillekin klubeille kelpaava täysosuma, ja xoxo viettelee kuin aamuöinen katsekontakti konesavun läpi.

Levyn viileää kimalletta himmentävät muutamat muut, turhankin säyseät biisit. Esimerkiksi Irti-kappaleella Malmivaara tuntuu täysin katoavan tamppauksen syöveriin, ja Ihan sama on nimensä mukainen välislovari.

Siksi Malla tuntuukin lupaukselta. Parhaimmillaan se on kuitenkin niin hyvää musiikkia, että sen toivoisi olevan muutakin kuin yhden albumin ja muutaman ennakkosinkun mittainen harraste. Laadukkaasti tehtyä ”tällaista” suomalaissoundia ei todellakaan ole liikaa.