Arvio: Neljännesvuosisadan kunniaksi – Rockin’ Paradoxin omia ja cover-vetoja sisältävä uutuus on iloa ja onnea täysi

Rockin' Paradox
Let's Happy Rock And Roll
Moondog

Rockin’ Paradoxin viime vuosikymmen on kulkenut vähemmän onnellisten tähtien alla, sillä aikaisemmat neljä albumia ilmestyivät jo vuosina 2002-2010. Let’s Happy Rock And Roll juhlistaa varsin virkeästi ja varmaotteisesti trion 25-vuotista yhdessäoloa sekä kitaristi Harri Uljalan 60 vuoden pyöreitä. Puolet biiseistä on omia, välissä on kolme Ray Campi -tribuuttiprojektin inspiroimaa lisä-äänitettä. Coverien lisäksi kolmikko muiluttaa omiinsa kekseliäästi elementtejä Link Wrayn rouheista soundeista, Pretty Thingsin omaperäisestä riffittelystä, Shadowsin Apachesta tai vanhan Piratesin nakuttavasta kitarakulusta.

Kaikki normista poikkeavat höystöt surf-meiningistä pop-iskelmiin ja rumpali Kurre Avaron rivakoista iskutahdeista kantrinkin kaihoon pitävät etäisyyttä rutiinivetoihin ja biiseistä vain pari tuntuu melodioissaan rullaavan tutuimpia raiteita pitkin. Sitäkin upeampia ovat garagerunttaus Long Neck Goose, rytmibluesin laidalle suuntaava Can’t Hear My Brain, Campilta jalostettu tyylikäs tunteenpurkeus Sweet Woman Blues ja Fatboy-Kiviahon baritonikitaran tapaan muotoon hakattu bändin nimikko-instru Tres Paradoxalez. Albumikokonaisuus on jo sinällään ilon, onnen ja estottoman joraamisen arvoinen.