”Yöllä kohisee metsä / Yöllä kohisee metsä / Mutta ole sinä tässä / Ole minun elämässä”, toistelee Kalevi Suopursu toisen soololevynsä Uneton Vantaalla aloitusbiisissä Yöllä kohisee metsä. Nostalgiset melodiat vievät aikaan, jolloin huoltoasemien baareja koristivat jukeboxit ja jokaisessa autossa oli kasettisoitin.
Herkkä ja melankolinen rocklyriikka aiheuttaa heti emotionaalista piehtarointia. Gojira-kappaleen tarinassa luonnonvoimat piinaavat omantunnon tuskissa vaikeroivaa ihmispoloa. Itsestäänsyttyjä tahtoisi rakastaa ja tulla rakastetuksi häilyvänä itsenään. Hetkessä elämisen viehätys punnitaan lopulta yön hekuman haihtuessa.
Lapsekkaat synasoundit ja yleinen kömpelyys rikastuttavat soitantoa, joka kumpuaa suoraan sydämestä. Hauras laulu on vaikea laji. Suopursun ääni liikkuu jossakin sensitiivisen rocktähden ja vahvan tulkitsijan välimaastossa. Kuulas nelihenkinen kuoro lisää ytyä pataan.
Levyn tunnelmat ja genret limittyvät toisiinsa luontevasti – neonvaloissa itkevä Osaka-City Blues vaihtuu suitsait countryiskelmäralliin Tää on sitä elämää. Sykähdyttävimmät hetket koetaan kauniissa päätöskappaleessa Olen menettänyt lehtiesi voiman ja värit.
