Sammal on tehnyt jo neljännen ihan hyvän levyn yhdeksän vuoden aikana. Se on saavutus se.
Jossain takaraivossa kolkuttelee kysymys, suhtautuisinko Sammaleen levyihin näin, jos ne olisi julkaistu jo 70-luvulla? Väitän että kyllä, koska niitä itselleen tuntemattomia vanhan liiton progebändejä löytää tänäkin päivänä ja ilman minkäänlaista sidettä ne räjäyttävät tajunnan, kun taas Sammal vain poksauttelee sitä.
Tällä kertaa Sammal laulaa suomen lisäksi myös ruotsiksi, mutta sävellysten ydin on yhä sama: Uriah Heep kohtaa Wigwamin ja Deep Purple Tabula Rasan. Utuisten urkujen ujeltaessa huuruisten kitaroiden rinnalla voi hetken ajan olla ihan varma, ettei Sammal vain kykene emuloimaan 70-lukua, vaan on oikeasti peräisin sieltä.
Sitten se todellisuus mestarien ja oppipoikien välillä muistuu mieleen. Aika laulaa -albumi sisältää valloittavaa progeilua nimikkolaulussaan ja Katse vuotaa -kappaleessa. Nämä ovat niitä portaaleja, jotka johtavat Sammaleen kuuloiseen Sammaleeseen, jossa tohditaan trippailla ja svengailla bändin oman yhteensoiton soundilla.
Sammal on yhä vehreimmillään livenä, mutta kumma kyllä se tekee tributoinninkin paljon paremmin kuin moni muu.
