SAMMAL: Sammal

Arvio julkaistu Soundissa 1/2013.
Kirjoittanut: Mikko Meriläinen.

Arvio

SAMMAL
Sammal
Svart

Kalkkipaperi. Tuo edelleen käyttökelpoinen, mutta auttamattoman vanhentunut keksintö, joka jäljentää uskollisesti mutta vähän sinne päin. Monin paikoin Sammalen debyytti maistuu kalkkipaperilta, niin tunnollisesti tässä mennyttä toisinnetaan, esimerkiksi Black Sabbathin Solitudea salaa versioivan Näennäiskäännännäisen aikana.

Sähkökitara ja Hammond jauhavat riffejä unisonossa. Kaikuun upotettu laulaja julistaa uljaalla äänellä jotain, missä vilahtelee mystistä luontokuvastoa. Kaikki 1970-luvun jälkeen maailmaan syntynyt on tältä levyltä karkotettu pois.

Suorimmillaan maa Sammalen alla pöllyää kuin Deep Purplen ja Uriah Heepin maisemissa. Toisinaan yhtye seikkailee sen verran utuisemmin ja progemmin, että albumi menisi monelle läpi kadonneena 1970-luvun Love Records -aarteena. Etenkin niinä hetkinä, kun seassa vilahtaa kansanlaulumaisia melodianpätkiä.

Retroilla toki saa, ja Sammalen eduksi on sanottava, että erittäin paljon tässä on hyvää ja oikein. Biisit on maltettu säveltää ajatuksella. Vaihtelua kokonaisuuteen luodaan instrumentaaleilla ja kaasupolkimen eri asennoilla. Soundit ovat lämpimät ja hengittävät, eikä homma soittovirheisiinkään kariudu. Ja mikä parasta, Sammalesta ei ole aistittavissa minkäänlaista huumoria tai ironiaa.

Jukka Tolosia ei mahdu jokaiseen sukupolveen, mutta muutama sfääreihin nouseva, kunnolla mehusteleva kitara- tai kiipparisoolo levylle olisi sopinut hyvin. Eikä tarttuvammissa kertosäkeissäkään mitään vikaa olisi.

Lisää luettavaa