Levyarvio: Tabula Rasan kaltaisesta suomiprogesta ammentava Sammal on kolmannella albumillaan entisellään – hyvässä ja pahassa

Sammal
Suuliekki
Svart

Levy-yhtiön saatesanojen mukaan Sammalen kolmas albumi sisältää entistä enemmän kaikuja bändin jäsenten henkilökohtaisista musiikkimauista. Kuulostaa hyvältä, mutta ei sitä mainittavasti huomaa. Vai onko niin, että herrojen maut poikkeavat toisistaan kovin vähän? Suuliekki jatkaa minun korvissani aika suoraan Myrskyvaroituksesta (2015), mitä nyt koskettimissa painotetaan enemmän syntikkaa kuin urkuja. Se onkin hyvä ratkaisu, koska vie soundia poispäin turhan tiukasta genrelinjauksesta.

Sammalhan ammentaa nimenomaan Tabula Rasan, Haikaran ja vastaavien 70-lukuisesta suomiprogesta. Joskus hiukan bluesahdetaan aikakauden hengessä tai fiilistellään Uriah Heep -tyyppistä esiheviä. Äskettäisellä keikalla jumitettiinkin hiukkasen stoner-hengessä tyrnällä riffittelyllä, mutta ei tässä.

Jan-Erik Kiviniemen julistava, loppusointuja kaihtava laulu ei ole ollenkaan niin kirkasotsaista teksteiltään kuin sen koukeroisesta hahmosta voisi luulla, kuten jo Vitutuksen valtameren ja Herran pelon nimistä voi päätellä. Verevästi toteutetun laulutyylin ongelma piilee siinä, että se taipuu huonosti erilaisiin melodioihin ja saa kaikki kappaleet kuulostamaan vähän samalta, vaikka niissä erilaisia osia onkin.