SAMMAL: Myrskyvaroitus

SAMMAL
Myrskyvaroitus
Svart

Modernin progressiivisen rockin tekemisessä on kaikista populaarimusiikin genreistä todennäköisesti suurin riski ajautua vain yhdentekeväksi pastissiksi jonon jatkoksi. Merkkiteokset tehtiin kymmeniä vuosia sitten, joita soittaa liuta erilaisia coverbändejä. Uutta progressiivista rockia luodaan nykyään ihmetyttävän vähän, vaikka teknisesti mahdollisuudet ovat paremmat kuin koskaan – kaupallisesti ei niinkään.

Juuri näistä syistä Sammal-yhtyeen omilla jaloillaan seisovaa progea on ilahduttavaa kuunnella. Janu Kiviniemen ja Jura Salmen luotsaama Sammal hallitsee progen muotokielen albumin teemaa, soittoa ja sanoituksia myöten, mutta onnistuu silti kuulostamaan tuoreelta ja relevantilta. Muurahaisen päiväuni sekoittaa onnistuneesti progea ja saksalaisten Amon Düül II:n ja Canin omintakeista psykedeelistä jumitusta, ja levyn päättävä komea instrumentaalikappale Herätkää! nivoo eheän ja melodisen kokonaisuuden yhteen. Sävellykset hengittävät juuri riittävästi.

Vielä rohkeammilla irtiotoilla ja muotokieltä haastamalla Sammaleella olisi potentiaalia tehdä uusi suomenkielinen progeklassikko, mutta on kumma jos perinteisen progen ystäville tämä ei maistu.