Muun muassa noiserockista ja krautista ammentavan Mustan Huoneen uusin levy alkaa muljutetulla ja panoroidulla viihdeorkesteriäänitteellä. Tämä on sekä mahtavan ärsyttävää että kornia, mutta älä anna sen häiritä. Tai anna vaan. Se virittää sinut oikealle taajuudelle vastaanottamaan loput levystä.
Musta Huone on pohjimmiltaan todella kova rockbändi. Sillä on selkeä oma svengi ja varsinkin basisti tekee upeaa työtä, tarjoten luurangon jonka päälle psykedeelinen meteli ja mantrojen lailla hoetut laulut asettuvat vapautuneesti.
Kokonaisuutena Valosaasteen sekaan on loppujen lopuksi jopa yllättävän melodinen, mutta välillä bändi käyttäytyy kuin asemien väliin ajoittain eksyvä FM-radio. Se, miten hyvin tämä tehdään erottaa sen massasta. Esimerkiksi levyn nimikappaleen kolmannella minuutilla alkava massa kehittyy metelistä rauhaan hurmaavalla tavalla. Tästä alkava putki, jossa seuraavat pieni välipala Pysähdytään hetkeksi ja suoraviivaisen rokkaava äänivalli Kuun palvojat on hieno 12 minuuttia eri tavoin ja tasoin toteutettua mättöä.
Kaiken kaikkiaan todella hienoa tasapainoilua kauneuden ja rumuuden välillä niin, että jälkimmäinen tuntuu usein vetävän pidemmän korren. Hyvällä tavalla.